Puuta tuotu aiempaa vähemmän
Puuta tuotiin Suomeen tammi–huhtikuussa 2,95 miljoonaa kuutiometriä, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana, kertoo Luonnonvarakeskus.
Puumäärä jäi kolmanneksen pienemmäksi kuin edeltävän kymmenen vuoden keskiarvo vastaavina kuukausina.
Huhtikuun 0,74 miljoonan kuutiometrin tuonti vastasi alkuvuoden keskimääräistä kuukausivauhtia. Puusta 85 prosenttia oli peräisin Venäjältä.
Eniten ulkomailta tuli tammi–huhtikuussa koivukuitupuuta, jonka määrä ylsi 1,37 miljoonaan kuutiometriin. Hakkeen osuus oli 0,86 miljoonaa kuutiometriä. Tukin tuonti Suomeen on jo pitkään ollut varsin vähäistä, ja alkuvuonna sen osuus jäi kuuteen prosenttiin.
Puuta vietiin Suomesta tammi–huhtikuussa 0,32 miljoonaa kuutiometriä, ja määrä väheni vajaan neljänneksen vuoden takaisesta. Puun vienti on ollut pääasiassa mäntyä ja suuntautunut lähinnä Ruotsiin.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat puuta viime viikolla yksityismetsistä 365 247 kuutiometriä, mikä oli 90 000 kuutiometriä vähemmän kuin edellisviikolla.
Kauppa kävi viime viikolla kuitenkin vilkkaammin kuin aiempina viitenä vuonna vastaavalla heinäkuun lomaviikolla.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
