Metsänomistajat eivät syty hiilensidonnasta maksettavalle tuelle
Nykyisen kaltainen kemera miellyttää metsänomistajia, etenkin tienrakennus tarvitsee tukea.
Kunnostusojituksen tuki jakoi metsänomistajia: reilu viidennes metsänomistajista oli valmis luopumaan siitä. Kuva: Kalle SärkkäKestävän metsätalouden rahoituksen (kemera) uudet suuntaviivat selviävät kevään aikana. Metsänomistajat toivovat nykyisen kemeran työlajeille jatkoa. Kovinta poliittista vääntöä käydään nuoren metsän kunnostuksen tuen kohtalosta.
Nykyisen kemeran voimassaolo päättyy vuoden 2020 loppuun. Uuden kemeran valmistelu etenee maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Tavoitteena on, että uuden kemeran suuntaviivoista voidaan keskustella kesäkuun metsäneuvoston kokouksessa.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan kemeraa ei pistetä kokonaan uusiksi, vaan kyseessä on pikemminkin vanhan remontointi. Toimivaa järjestelmää ei siten olla korvaamassa täysin uudella.
Nykyisistä työlajeista uuteen kemeraan ovat siirtymässä ainakin taimikonhoidon, tienrakennuksen, suometsien hoidon sekä ympäristön ja luonnonhoidon tuet.
Uudistuksen lähtökohdat vastaavat MT:n Metsätutkaan vastanneiden metsänomistajien näkemyksiä. Noin kolme neljästä metsänomistajasta halusi säilyttää puuntuotannon edistämisen, metsätienrakennuksen ja kunnostusojituksen tuet.
Metsänomistajien yhtenäisin näkemys tuen tarpeesta koski metsäteiden rakentamista. Metsäteiden tukitarve on tiedostettu myös asiaa pohtineissa työryhmissä. Sen takana on suuri yhteisymmärrys. Puun on liikuttava tehtaille ja koneiden on pystyttävä liikkumaan työmaille.
Tienrakennuksen nykyinen tuki ei selvästikään vastaa työmääriä, mikä on romahduttanut metsäteiden kunnostukset.
Kunnostusojituksen tuki jakoi metsänomistajia: 22 prosenttia metsänomistajista oli valmis luopumaan siitä.
Ympäristön ja luonnonhoidon tukien jatkon takana oli noin kaksi kolmasosaa metsänomistajista. Niitä kannattivat etenkin palkansaajat ja vastustivat viljelijät, joista 36 prosenttia piti kyseisiä tukia turhina.
Metsätutkan kysymys metsän hiilinielujen tukemisesta kemeravaroilla ei saanut metsänomistajien varauksetonta kannatusta. Alle puolet metsänomistajista oli valmis ottamaan tuollaisen uuden tukimuodon vastaan. 30 prosenttia metsänomistajista vastusti sitä ja joka viides ei ottanut asiaan kantaa.
Kantar TNS Agrin MT:lle toteuttama Metsätutka perustuu 552 metsänomistajan vastauksiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
