Yrittäjä hylkäisi kemeratuet
Metsäpalveluyrittäjä Jouko Pirkkalainen (oik.) keskittyy nykyään asiantuntijapalveluihin ja sopimusenergialaitosten raaka-ainehuoltoon. Viime viikon lopussa hän antoi kuljetusohjeita hakeurakoitsija Anssi Saarelalle. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoJOUTSA (MT)
Metsänhoitoliiketoiminnasta tämän kuun alussa luopunut yrittäjä Jouko Pirkkalainen Metsä-Pirkka Ky:stä kaipaa uusia tuulia Suomen metsäalalle.
”Kemeratuet pitäisi lopettaa. Se tervehdyttäisi tätä alaa. 150 euron takia täytetään 4–5 lappua.”
Pirkkalainen uskoo, että valtion tuista luopuminen edistäisi pitkällä aikavälillä metsien hoitoa. Aluksi hoitotöiden määrissä tulisi todennäköisesti notkahdus, mutta ajallaan tilanne korjaantuisi. Näin on käynyt Ruotsissa.
Pahimmillaan valtion tuet ohjailevat työntekoa väärään suuntaan.
”Vanhan kemeran aikana varhaisperkaus jäi tekemättä, kun tukea maksettiin vasta ison taimikon hoitoon.”
Kuluvana kesänä voimaan astuneessa uudessa kemerassa varhaishoito otettiin tuettavaksi työlajiksi.
Metsä-Pirkan 30 metsuria siirtyivät uuden yrityksen, Uudenmaan Metsäurakoinnin, palkkalistoille. Jouko ja Helena Pirkkalainen keskittyvät jatkossa metsäasiantuntijapalveluihin ja kolmen sopimusenergialaitoksen raaka-ainehuoltoon.
Metsuripalveluja yrityksellä oli 15 vuoden ajan.
”Yrityksemme kannalta tämä on ollut valtavan iso muutos. Enimmillään meillä oli yli sata työntekijää. Tämä oli elämänhallinnan vuoksi tehty ratkaisu.”
Pirkkalaisen mukaan metsureista ei luovuttu siksi, ettei töitä olisi ollut.
”Töitä on ja jonkun ne on jatkossakin tehtävä. Uskon, että metsänhoitotyöt siirtyvät jatkossa yhä enemmän palveluyrittäjille.”
Metsäyritykset ja Metsähallitus ovat ulkoistaneet yhä enemmän metsänhoitopalveluitaan.
Hän ei usko myöskään siihen, että metsät pusikoituisivat työvoimapulan vuoksi. Tekijöitä on löytynyt Suomesta ja Virosta.
”Työn määrä on enemmän laskun maksajasta kiinni.”
Päätös Metsä-Pirkan toiminnan rajaamisesta kypsyi monen tekijän summana.
”Metsuritallin pyörittäminen sitoi valtavat määrät pääomaa. Yhdessä energiapuutoimitusten ja muun toiminnan kanssa se oli aika haastava yhtälö.”
Pirkkalaisen mukaan asiantuntijapalveluiden kysyntä on myös kasvanut.
”Arviointeja tilataan paljon. Niistä suurin osa on perunkirjoituksiin liittyviä.”
Hanna Lensu
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
