Saha omaan kouraan – moottori- ja raivaussahaa halutaan yhä pyöritellä omissa käsissä ja ostaa erikoisliikkeestä, ei verkkokaupasta
Metsätyövarusteiden kauppa sinnittelee kaupan keskittymistä vastaan.
Moottori- ja raivaussahat myydään yhä valtaosin pienissä erikoisliikkeissä. Verkosta ostetaan lähinnä työkaluja tai turvavarusteita, silloin kuin kyse on tuttujen tuotteiden uusimisesta. Kuva: Lari LievonenMetsätyövälineiden kauppa on onnistunut pinnistelemään hyvin yleistä kaupan keskittymistä vastaan. Moottorisahat, raivaussahat ja muut metsätarvikkeet halutaan yhä valtaosin ostaa erikoistuneista koneliikkeistä suoraan, niin että niitä pääsee omin käsin tutkimaan.
Verkkokaupan rooli on pieni, kertoo Husqvarna Groupin pienkonekaupan myyntipäällikkö Tuomas Kuivamäki. Samaa sanoo Andreas Stihl Oy:n maajohtaja Timo Lindström. Kyseiset merkit ovat alan markkinajohtajia.
”Meille valmistajana tärkeää on tuotteiden myynti kasvokkain tapahtuvan palvelun ja opastuksen kautta. Maakuntien erikoisliikkeet palvelevat tätä ajatusta hyvin. Pienet kauppiaat ovat meille edelleen ihan avainasemassa,” Lindström sanoo.
Toisaalta myös isommissa kaupungeissa on oltava läsnä, sillä moni metsänomistaja asuu etäällä palstastaan. Suurissa kaupungeissa keskittyminen näkyy lähinnä sijainnissa; koneliikkeet hakeutuvat nyt teollisuusalueilta lähemmäs kauppakeskuksia.
Valtaosa kaupasta tapahtuu silti pienemmillä paikkakunnilla. Kuivamäki arvioi, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tehdään noin kymmenen prosenttia alan kaupasta.
Lindström suositteleekin, että asukas ostaisi tuotteensa sieltä, missä sahoja käyttää. Silloin kontakti kauppiaaseen olisi jo olemassa, kun huoltoa tai varaosia tarvitaan.
Kaikkineen metsätyötarvikkeita myyviä itsenäisiä kauppiasliikkeitä lienee Suomessa hieman yli 200. Kymmenessä vuodessa määrä on pudonnut Kuivamäen arvion mukaan muutamilla kymmenillä. Sukupolvenvaihdos on monen kauppiaan kipupiste – löytyykö jatkajaa perhepiiristä, onko liikkeelle ostajaa vai sammuvatko valot?
”Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, että nuoret ovat niinkin kiinnostuneita jatkamaan liikkeitä. Teknistä kehitystä tulee tuotteisiin nyt paljon, ehkä sekin kiinnostaa nuoria”, sanoo Kuivamäki.
Valtaosa pienkonekauppiaista pyörittää edelleen vain yhtä liikettä.
Toisaalta, kun osa liikkeistä lopettaa, jättää se lisätilaa muille alueella toimiville. Osa kehitystä on, että kilpailevien merkkien sahoja tulee saman katon alle. Samalla euroja on haettava myös muusta myynnistä, jotta liikevaihtoa kertyy riittävästi tilojen, henkilöstön ja palvelun ylläpitämiseen. Usein koneliikkeissä myyntiin kuuluvat myös pihatyökoneet, sähkötyökalut ja mönkijät.
”Pienten liikkeiden koetinkivi on siinä, että ne ymmärtävät panostaa paikalliseen palveluun ja sen kehittämiseen. Se on se juttu”, Lindström toteaa.
Verkkokaupan osuus metsätyövälineiden kaupasta on Kuivamäen arvion mukaan tällä hetkellä enintään kymmenen prosenttia. Stihl ja Husqvarna eivät itse myy työvälineitä verkkokaupassa, vaan se on jälleenmyyjien heiniä.
”Verkkokauppa on tullut jäädäkseen, mutta kasvua on vaikea ennustaa.”
Verkosta ostetaan lähinnä työkaluja ja varusteita, kuten vaatteita, kypäriä, turvakenkiä, ja varusteitakin lähinnä silloin, kun kyse on vanhojen tuotteiden uusimisesta. Toistaiseksi moottori- ja raivaussahoja ostetaan verkosta niukasti.
”Verkkokauppa tulee muuttamaan tekemistä niin Suomessa kuin muissakin maissa. Varsinkin, jos asuu pidemmän matkan päässä kaupoista, hankinnoissa tukeutuu helposti verkkoon. Kauppiaiden täytyy isommilla ja pienemmillä paikkakunnilla miettiä, miten muutokseen sopeudutaan. Sama koskee myös meitä valmistajia”, Lindström sanoo.
Koneliikkeiden etuna on, että verkossa sahoja ei voi korjata. Silloin kuluttajalle tärkeää on, että huolto löytyy sopivan matkan päästä.
Stihl ja Husqvarna eivät myy sahojaan suurissa rautakauppaketjuissa. Suurten ketjujen osalta kauppa keskittyy pikku hiljaa suurempiin keskuksiin. Isojen ketjujen liikkeitä oli koko maassa viime vuonna 512. Viidessä vuodessa määrä kutistui kolmellakymmenellä.
”Se supistaa tarjontaa siten myös maalaispaikkakunnilla”, sanoo rakennus ja sisustustarvikeliikkeitä edustavan Rasin ry:n toimitusjohtaja Minna Liuksiala.
Suurten ketjujen väheneminen taas voi pienentää metsävarusteiden tarjontaa pienemmillä alueilla, mikä voi osaltaan auttaa pienkonekauppiaiden säilymistä pienemmissä keskuksissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
