Taudit piinasivat koivuja: Puiden ruska jää tänä vuonna sameaksi
Koivuruoste ja erilaiset laikkutaudit ovat kurittaneet koivuja. Tämän takia ruska on jäänyt sameaksi”Tänä vuonna puiden ruska ei ole kirkas, vaan pikemminkin samea”, Luonnonvarakeskuksen Luken tutkija Risto Jalkanen sanoo.
Lehtipuiden värit eivät johdu pelkästään perinteisestä ruskasta, vaan myös sienitaudit tekevät puiden lehdistä värikkäitä.
Koivu on Suomen merkittävin ruskapuu. Koivuja on kuitenkin risonut kesällä useat taudit, kuten koivuruoste ja laikkutaudit. Ne ovat tiputtaneet lehtiä ja kellastuneet ennen aikaisesti.
”Loppukesän sateisuus ja korkea lämpötila ovat vähentäneet lehtipuiden ruskaloistoa.”
Tänä vuonna loppukesä oli tavallista lämpimämpi ja sateisempi.
”Koivun lisäksi myös haavalla ja pihlajalla esiintyy tänä vuonna erilaisia tauteja”, tutkija jatkaa.
Pohjois-Suomessa maaruska on Jalkasen mielestä kuitenkin säväyttävä.
”Erityisesti soiden sarakasvit ovat tänä vuonna kauniin hehkuvia.”
Ruskan värit syntyvät, kun puun lehtivihreä kulkeutuu lehdistä oksiin, runkoon ja juuriin. Vilkkain ruskasesonki matkailussa sijoittuu syyskuun alkuun.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

