Metsästäjäliitto ei hyväksy lemmikkikissojen tappamista – Iltalehti kertoo metsästäjän ylpeilleen teollaan
Iltalehti kertoo, että Pohjanmaalla metsästysseuran puheenjohtaja ampui kaksi lemmikkikissaa ja latasi teostaan kuvan verkkoon.Suomen Metsästäjäliitto ei hyväksy lemmikkikissojen tappamista. Liitto viittaa tiedotteessaan Iltalehden uutisoimaan tapaukseen. Siinä kerrotaan, että Pohjanmaalla metsästysseuran puheenjohtaja ampui kaksi lemmikkikissaa ja laittanut ampumisesta kuvan verkkoon.
Metsästusseuran puheenjohtaja kiistää ampuneensa kissat. Kissat tappoi hänen koiransa.
Metsästäjäliitto ja sen Pohjanmaan piiri selvittävät tapauksen yksityiskohtia ja käsittelevät asiaa ensi viikon alussa.
Metsästäjäliitto painottaa, että kotieläimet eivät kuulu metsästettäviin eläimiin.
Metsästyslain mukaan villiintyneen kissan saa tappaa, jos se tulee omalle alueelle. Metsästäjän on oltava täysin varma, että kissa on todella villiintynyt.
Varmempi tapa on loukuttaa kaukana asutuksesta liikkuva kissa ja viedä se lähimpään löytöeläintaloon.
JUTTUA KORJATTU 5.10. KLO 18.19: Metsästäjä kiistää ampuneensa kissat.
Iltalehti 28.9.: Perheen rakas Hyrre-kissa löytyi metsästä ammuttuna - metsästysseuran puheenjohtaja retosteli teolla somessa
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

