Katso video: Poikkeuksellisen myöhäinen syyskulotus leimusi ja savusi Iitissä

Luonnonhoidollisen kulotuksen tavoitteena on tuottaa sopiva elinympäristö palaneesta puusta riippuvaiselle lajistolle. Kuva: Sanne Katainen

Juha Räme (vas.) ja Atte Liljander hoitivat keskiviikkona Iitissä kulotusalueen sytyttämisen. Alueelle kesällä tuodut risut ja hakkuutähteet syttyivät nopeasti liekinheittimellä. Kuva: Sanne Katainen

Kymenlaaksossa kulotettiin keskiviikkona metsää ennätyksellisen myöhään. Kulotuskohteena oli metsäyhtiö Tornatorin 0,4 hehtaarin kokoinen säästöpuuryhmä, joka jätettiin kesällä käsittelemättä avohakkuun yhteydessä. Alueella oli jo valmiiksi jonkin verran tuulituhoja.

"Pääsimme kulottamaan tänä vuonna ennätyksellisen myöhään kuivan kesän vuoksi. Alue sytytettiin vasta iltapäivällä, sillä yökosteutta on nyt kesää enemmän", kertoo Tornatorin suunnitteluasiantuntija Aleksi Vanninen.

Tornator tekee Suomessa vuosittain kulotusta noin 70 hehtaarin alueella.

"Osaavia kulotusyrittäjiä on todella harvassa, sillä kulottaminen edellyttää erikoisosaamista", Vanninen jatkaa.

Iitin kulotus hoidettiin yhteistyössä metsäyhtiöiden kesekn. Stora Enso etsi kulotuskohdetta täyttääkseen PEFC-sertifikaatin tavoitteet, ja sopiva kohde löytyi Stora Enson osittain omistaman Tornatorin mailta.

Kulotuksen onnistuminen vaatii monen henkilön työpanoksen ja sopivat sääolosuhteet, minkä vuoksi kulotuspinta-alat ovat olleet laskusuunnassa.

"Kulotusperinteen säilyttäminen on tärkeää. Siksi tarjoamme myös kulotuksesta kiinnostuneille yksityismetsänomistaja-asikkaillemme mahdollisuuden luonnonhoidolliseen kulotukseen", kertoo yritysvastuupäällikkö Niina Partanen Stora Ensolta.

Kulotuskohde tulee Vannisen mukaan suunnitella jo ennen hakkuita, sillä osa hakkuutähteistä ajetaan kulotusalalle.

"Hakkuutähteiden ja risujen kasaaminen paloalueelle varmistaa, että puu palaa kunnolla. Alueella tulee olla riittävästi palavaa biomassaa, jotta osa puista palaisi latvaan asti", hän kertoo.

Kulotuskohde tulisi polttaa hakkuuvuonna tai viimeistään seuraavana keväänä. Tämän jälkeen hakkuutähde alkaa maatua, ja sytyttäminen vaikeutuu.

"Vielä pari viikkoa sitten alue oli niin kuiva, että epäilin kulotuksen onnistumista. Välissä tullut sade helpotti tilannetta, mutta kuloalueen keskus oli vielä sen verran kostea, että tuli ei roihahtanut kunnolla koko alalle", kertoo palon sytytyksessä mukana ollut Petri Liljander KouMet Oy:stä.

Kulotus oli KouMetille ja monelle sen työntekijälle ensimmäinen. Paikalla oli kuitenkin KouMetistä Henri Vauhkonen, jolla oli kokemusta jo muutamasta metsätalousinsinöörin opintojen aikana toteutetusta kulotuksesta.

Luonnonhoidollisen kulotuksen tavoitteena on tuottaa palanutta ja hiiltynyttä puuta sekä kunttaa siitä riippuvaiselle lajistolle.

"Kuloalueella tulisi olla eri puulajeja, jotka ovat erikokoisia ja joista osa on palanut kokonaan ja jotkin vain osittain. Kulotus on yksi osa talousmetsiemme luonnonhoitoa", Vanninen selittää.

Palopuu on elintärkeää monille lajeille, ja esimerkiksi tiettyjen koppakuoriaisten lisääntyminen onnistuu vain paloympäristössä. Monimuotoisuuden lisäksi kulotus parantaa metsän ravinnetaloutta ja uusiutumista.

Sekä PEFC- että FSC-sertifikaatti asettavat omat kriteerinsä palaneen puun määrälle.

Sertifiointialuekohtainen PEFC edellyttää yhden luonnonhoidollisen kulotuksen vuodessa 200 000 hehtaarilla.

Metsänomistajakohtainen FSC velvoittaa kaikki yli 10 000 hehtaarin maanomistajat ylläpitämään metsäpaloista riippuvaisten lajien elinympäristöjä kulottamalla. Vuosittain tehtyjen kulotusten pinta-alan tulisi olla vähintään kolme prosenttia siihen soveltuvien kohteiden uudistushakkuupinta-alasta viisivuotiskaudella.

"Tavoitteet ovat välillä haastavia, sillä kaikki kesät ovat erilaisia. Jos on peräkkäin monta märkää kesää, kulotuspoltot alkavat kasaantua", Vanninen toteaa.