Kesla vajosi tappiolle heinä–syyskuussa, mutta tilaukset kääntyivät nousuun
Konserni odottaa liikevoiton olevan tänä vuonna noin 0,5 miljoonaa euroa, mikäli koronapandemia ei aiheuta häiriöitä.
Keslan saamat tilaukset kasvoivat heinä–syyskuussa toisen vuosineljänneksen 7,2 miljoonasta eurosta 11,0 miljoonaan euroon. Kuva: Tommi HakalaPuunkorjuulaitteita sekä auto- ja teollisuusnostureita valmistavan Keslan liiketulos vajosi 195 000 euroa tappiolle heinä–syyskuussa. Viime vuonna vastaavalla jaksolla liikevoittoa kertyi 713 000 euroa.
Konsernin liikevaihto laski 18,8 prosenttia 8,1 miljoonaan euroon.
Koko alkuvuoden tammi–syyskuun liikevaihto kutistui viidenneksen viime vuoden vastaavasta ja oli 27,9 miljoonaa euroa. Liiketulos oli niukasti 50 000 euroa voitollinen. Viime vuonna vastaavan jakson liikevoitto oli 2,3 miljoonaa euroa.
Tilauskanta oli syyskuun lopussa 10,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 15,8 miljoonaa.
”Kesla-konsernin kolmannen kvartaalin tulos painui tappiolliseksi elokuun heikon tuloksen vuoksi. Lomakauden jälkeinen tuotannon ylösajo ei onnistunut elokuussa suunnitellusti, eivätkä heinäkuun ja syyskuun positiiviset tulokset riittäneet kattamaan elokuussa syntynyttä tappiota", Keslan toimitusjohtaja Simo Saastamoinen toteaa osavuosikatsauksessa.
Pandemiatilanteen hellittäessä kysyntä kääntyi Saastamoisen mukaan parempaan päin, ja saadut tilaukset kasvoivat heinä–syyskuussa toisen vuosineljänneksen 7,2 miljoonasta eurosta 11,0 miljoonaan euroon.
Tämä oli noin 10 prosenttia viime vuoden kolmannen neljänneksen tilauskertymää suurempi. Yhtiön tilauskanta nousi takaisin tämän vuoden alun tasolle.
Liikevaihto taantui Saastamoisen mukaan kotimaassa seitsemän prosenttia verrattuna viime vuoden heinä–syyskuuhun.
"Venäjän markkinoilla alkoi näkyä merkkejä elpymisestä ja Valko-Venäjä kehittyi suotuisasti. Kruunun kurssin vahvistuminen euroon nähden näkyi Ruotsin myynnin hienoisena kasvuna."
Kaikki liiketoiminnat jäivät liikevaihdossa viime vuoden kolmatta neljännestä matalammalle tasolle.
Perinteisesti Kesla on tehnyt parhaat tulokset vuoden ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä.
"Loppuvuoden tilauskannan perusteella tilikauden liikevaihdon odotetaan yltävän noin 38 miljoonaan euroon, mikäli pandemia ei aiheuta materiaalisaatavuuteen tai tuotantoprosesseihin häiriöitä. Näissä puitteissa konsernin liikevoiton odotetaan olevan noin 0,5 miljoonaa tilikaudella 2020", osavuosikatsauksessa todetaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
