Suomen sahat haluavat kaksinkertaistaa Kiinan-viennin
Suomalaiset sahat aikovat seuraavan kolmen vuoden aikana kasvattaa myyntiään kansainvälisillä markkinoilla.
Suomen Sahat ry ja Finpro käynnistävät Wood from Finland -kasvuohjelman lisätäkseen sahatavaran vientiä 500 000 kuutiometriä lähivuosina.
Ensimmäisessä vaiheessa aiotaan vauhdittaa vientiä erityisesti Kiinan markkinoille.
Kiinassa ohjelmaan on rekrytoitu kaksi paikallista asiantuntijaa, jotka auttavat markkinoiden löytämisessä ja ensikontaktien luomisessa.
Kasvuohjelman ohjelmapäällikkö Jyrki Mantere Finprosta kertoo, että Kiina on mielekäs kohde, sillä maa on erittäin riippuvainen ulkomaisesta tuontipuusta.
”Kiina on maailman suurin huonekalujen valmistaja ja viejä. Lisäksi siellä on käynnistymässä hallituksen ohjelma, jossa keskitytään ympäristöystävällisen rakentamisen kehittämiseen”, Mantere kertoo.
Hän toteaa, että suomalaisella puutavaralla on Kiinassa hyvä maine ja sen kysyntä on kasvanut. Lisäksi Kiinan kohoava elintaso on lisännyt kiinnostusta korkealaatuisempaa tuontipuuta kohtaan.
Viime vuonna Suomi vei Kiinaan yli 400 000 kuutiometriä sahatavaraa, ja määrän on ennustettu kasvavan edelleen nopeasti.
”Kiinassa on havaittu, että suomalainen puu on korkealaatuista ja soveltuu oikein hyvin sikäläisten puuseppien tarpeisiin. Suomalainen puu on hitaasti kasvanutta, minkä vuoksi se ei halkeile eikä vääntyile työstäessä eikä asennettuna käyttökohteessaan”, Mantere kertoo.
Sahatavaran kysyntä on Suomessa laskenut merkittävästi parhaisiin vuosiin verrattuna, Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori toteaa.
Sahatavaran tuotanto on edelleen neljänneksen pienempää kuin huippuvuosina. Selluteollisuuden uusinvestointien raaka-ainetarve edellyttää, että sahojen tuotanto kasvaa.
Niukan raaka-ainetilanteen helpottuessa uutta markkinaa on mahdollista löytää viennistä, minkä vuoksi Suomen Sahat on ollut aktiivisesti mukana ohjelman käynnistämisessä.
”Haluamme laajentaa suomalaisen sahatavaran markkinoita Kiinassa ja ymmärtää paremmin kiinalaisten asiakkaiden tarpeita. Toiminta perustuu asiakastarpeisiin, kestävän kehityksen periaatteisiin ja uusiutuviin sertifioituihin metsävaroihin”, Merivuori kuvailee.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
