
Lapissa suojelu kiinnostaa metsänomistajia
Vapaaehtoinen suojeluohjelma Metso on saanut maanomistajien suosion Lapissa. Suojeluintoa on paikoin enemmän kuin määrärahoja.Lapin elykeskus saavutti vuoden 2014 suojelutavoitteen 1 200 hehtaaria jo kesäkuussa. Viime vuonna Lapissa tehtiin suojelusopimuksia 63 tilan kanssa yhteensä 1 700 hehtaarille, projektipäällikkö Jouni Rauhala kertoo.
”Metso-ohjelma on monelle maanomistajalle tuttu ja osa kannattavaa metsätaloussuunnitelmaa. Ohjelman vuotuiset suojelutavoitteet on saavuttu Lapissa joka vuosi ohjelman alusta alkaen”, Rauhala toteaa tiedotteessa.
Metsoa on toteutettu myös EU-rahoitteisessa Natnet Life+ -hankkeessa Lounais-Lapin ravinteikkailla mailla. Suojelusopimusten lisäksi hanke on tehnyt luonnonhoitosuunnitelmia ja ennallistanut suo- sekä metsäelinympäristöjä.
Lapin elykeskuksen tarkastajan Kari Kemppaisen mukaan maanomistajat ovat tarjonneet suojeluun enemmän hehtaareja kuin tänä vuonna pystytään toteuttamaan.
Elykeskus rohkaisee maanomistajia tarjoamaan kohteita suojeluun jatkossakin kutistuvista määrärahoista huolimatta. Mitä enemmän luontoarvoja, sen todennäköisemmin metsäalueen suojelusta voi saada rahaa.
Metso-ohjelma jatkuu valtioneuvoston päätöksellä vuoteen 2025 asti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

