MTK ja Metsäkeskus sanailevat Metsään.fi -palvelusta
Metsäalan toimijat kiistelevät siitä, tulisiko kuviotiedon tulla avoimeksi kaikille osapuolille pelkän hilatiedon sijaan.
Metsäkeskuksen asiakkuuspäällikkö Björn Stenmark (oik.) ja metsätietopäällikkö Magnus Nilsson kertoivat, että koko Suomen kattava metsävaratieto valmistuu vuonna 2020. Kuva: Markku VuorikariMTK:n mielestä Metsään.fi-palvelun tarkoitus on kääntynyt päälaelleen.
”Palvelun tarkoitus on olla metsänomistajan sähköinen asiointipalvelu, ei metsävaratiedon jakelukanava”, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen sanoo.
Tällä hetkellä Metsäkeskus voi tehdä Metsään.fi-palvelun tiedoista yhteenvetoja. Tietojen luovuttamiseen toimijoille tarvitaan kuitenkin metsätietolain mukaan metsänomistajan suostumus.
MTK on metsänomistajan tietojen täydellistä avoimuutta vastaan. Hakkarainen pitää riittävänä, että metsätietoa tarkastellaan hiloina.
”Miksi yhteiskunnan tulisi tuottaa kuvioittaisia tietoja, joita ainoastaan metsänomistaja tarvitsee, kaikille halukkaille?” Hakkarainen kyseenalaistaa.
Metsäkeskuksen johtajan Ari Einin mukaan metsätiedon avaaminen parantaa metsäomistajille tarkoitettujen palveluiden tasoa ja tukee alan kehitystä.
”Hallitus on valinnut digitalisaation ja puun liikkuvuuden edistämisen kärkihankkeekseen. Metsätiedon pitää olla niin avointa kuin muiden säädösten puitteissa on mahdollista.”
Eini painottaa, ettei Metsään.fi-palvelun henkilötietoja ole tarkoitus avata kaikkien nähtäville. Hyväksi vaihtoehdoksi hän näkee toimijoiden yhteisen palvelun, johon voitaisiin koota kuviokohtaista tietoa.
Kuviotiedon avaamisen reunaehtoja selvitetään ministeriössä. Perusteena on käytetty EU:n ympäristötietodirektiiviä.
Metsänomistaja ja alan toimija pääsee kirjautumaan Metsään.fi:hin omilla tunnuksillaan.
Sivusto esittää tarkat, kuviokohtaiset tiedot omista metsistä. Näkyvillä ovat tulevat toimenpiteet, aikataulutus ja metsikön tuotto.
Palvelua kehitetään jatkuvasti metsänomistajien tarpeiden mukaan. Palvelun uusia sovelluksia ovat kemerahakemusten sähköinen lähetys sekä metsäverotuksen kirjanpito. Kemerahakemukset ovat tällä hetkellä väliaikaisesti suljettu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
