Metsänomistajia houkutellaan tiukempaan sertifiointiin, mutta kannattaako se? – "Kymmenientuhansien panos edellyttää aika vahvaa näyttöä selkeästi korkeammasta kantohinnasta”

Rami Mattilalla on Kurikan Jurvassa metsäpalsta, joka hakattiin vuonna 2011. Metsän keskellä on pieni säästöpuuryhmä, jossa on myös lahopuita. Kuva: Johannes Tervo

Ilmajokelainen metsänomistaja Rami Mattila pani merkille muutama vuosi sitten, että suuret metsäyhtiöt alkoivat markkinoida aktiivisesti hänelle FSC-sertifiointiin liittymistä.

Mattilan metsät kuuluvat Suomessa ylivoimaisesti yleisempään PEFC-sertifikaattiin, mutta hiljalleen alkoi tuntua siltä, että tiukempia ympäristöarvoja korostava FSC olisi kasvattamassa markkina­osuuttaan.´

Metsäsertifioinneissa annetaan kriteerit muun muassa monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrälle. Kuva: Johannes Wiehn

”Markkinointi viestii paineista laajentaa FSC-sertifioitua pinta-alaa yksityismetsissä. Koen, että FSC ei ole kuitenkaan kovin metsänomistajalähtöinen sertifikaatti tavalliselle suomalaiselle perhemetsätalouden harjoittajalle”, hän sanoo.

Mattila tekee metsäkauppaa vuosittain ja suhtautuu metsätalouteensa suunnitelmallisesti. Niinpä hän pohdiskeli kuitenkin FSC-sertifointiin liittymistä siltä varalta, että se alkaisi yleistyä.

Teollisuuden ja metsänomistajajärjestöjen pitkään kannattamalla PEFC:llä on vankka asema Suomessa. Suomen metsistä noin 85 prosenttia on PEFC-sertifioituja, ja esimerkiksi kaikki metsänhoitoyhdistysten jäsenet kuuluvat siihen automaattisesti, vaikka eivät sertifiointiasioista olisikaan kiinnostuneita.

FSC on kuitenkin kasvattanut tasaisesti osuuttaan Suomessa. Noin kymmenen prosenttia metsäpinta-alasta on tällä hetkellä FSC-sertifioitu, ja siitä suurin osa on isojen yritysten omistamia metsiä. Valtio on sen sijaan pysynyt toistaiseksi PEFC-sertifioinnissa.

Huolestuneimmat ovat epäilleet, että metsäteollisuudella olisi tarve saada ympäristösiunaus vientimarkkinoille, ja FSC:llä olisi kiire vallata sertifiointimarkkinat (MT 13.1.2020).

Suuret metsäteollisuusyritykset UPM, Stora Enso ja Metsä Group vahvistavat, että niiden tavoitteena on kasvattaa FSC-sertifioidun puun osuutta puunhankinnassaan.

”Yleisesti Euroopan markkina on sellainen, missä FSC on tärkeä. Markkina on tuotekohtainen, mutta esimerkiksi Hollannin vanerin käyttö on sellainen, jossa FSC:llä on iso merkitys”, sanoo UPM:n sidosryhmäsuhde­johtaja Sami Oksa.

Myös Stora Enson yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-­Mannila vahvistaa, että vaikka PEFC:llä on vakaa asema, yhtiö pyrkii kauppaamaan erityisesti kaksoissertifiointia, jossa metsänomistajilla on metsilleen molemmat sertifikaatit.

Yhtiöt perustelevat FSC-sertifioidun puun osuuden kasvattamista kysynnällä. Asiakastehtaat haluavat sitä, ja varsinkin pakkauspuolella FSC:lle on kysyntää. Karkea jako on, että FSC-merkintä halutaan kuluttajatuotteisiin ja PEFC on suosittu sahatavarassa.

Esimerkiksi piharakennuksia vientiin valmistava Luoman Oy:n toimitusjohtaja Pekka Luoma sanoo PEFC:in­ riittävän yritykselle. Luoman Oy myy vuosittain kymmeniätuhansia piharakennuksia noin 20 maahan.

”Nykyään kaikki suuret rautakauppaketjut arvostavat ja hyväksyvät PEFC:n, vaikka FSC:n kanssa oltiin aikaisemmin tiukempia esimerkiksi Saksassa. Englanti ja Ranska ovat olleet tiukimpia, mutta sekin riippuu tuotteesta”, Luoma sanoo.

Ilmajokelaisen Rami Mattilan metsäpalstalla Teuvalla on juuri harvennettu taimikkoa. Palstalla on pystyssä muutamia isoja koivuja, jotka ovat oivaa ainesta sertifioinneissakin vaadittavaksi lahopuuksi. Kuva: Johannes Tervo

FSC-sertifioinnin suurin ero PEFC:hen verrattuna on sen tiukemmissa ympäristövaatimuksissa sekä siinä, että sertifiointi on metsänomistajakohtainen. Viisi prosenttia metsäpinta-alasta pitää jättää pysyvästi metsä­taloustoimien ulkopuolelle.

Molempien metsäsertifiointijärjestelmien kriteerejä ollaan parhaillaan uudistamassa. PEFC-sertifikaatin luonnoksesta tiedetään, että ainakin leimikolle jätettävien säästöpuiden määrä on kaksinkertaistumassa kymmenestä puusta hehtaarilla 20 puuhun. Samoin vesistöjen suojavyöhykkeiden minimimetrimäärä kaksinkertaistuu. Lopullinen kriteeristö valmistuu tämän vuoden aikana.

FSC:ltä on tulossa kesällä luonnos uusista kriteereistä, mutta niiden sisällöstä ei vielä ole kerrottu julkisuuteen. Ruotsissa järjestö sai uudistustyön juuri päätökseen, ja siellä talouskäytön ulkopuolelle jäävien alueiden osuus kasvaa jo kymmeneen prosenttiin.

FSC:tä markkinoivien metsäyhtiöiden viesti on, että Suomen suojeluvelvoite täyttyy yleensä helposti. ”Osa haluaa itse lähteä mukaan, kun valtaosin vaatimukset täyttyvät jo valmiiksi. Monelle metsänomistajalle ei ole kynnystä lähteä mukaan, ja ajatellaan että metsänhoito on oman ajattelun mukaista”, Oksa perustelee.

Käytännössä kuitenkin monelle, kuten ilmajokelaiselle Rami Mattilalle, FSC:hen liittyminen tarkoittaisi isoa tulon menetystä. Jos metsätilasta ei löydy riittävästi sopivia puronvarsi- tai kalliometsiä, suojeluun pitäisi lohkaista hoidettua kasvatusmetsää. Mattila pohti jopa suojeluun sopivan metsän ostamista Pohjois-­Suomesta.

”Pitäisi mennä pankkiin hakemaan lainaa. Kymmenientuhansien panos sertifikaatista edellyttää aika vahvaa näyttöä selkeästi korkeammasta kantohinnasta”, hän toteaa.

Metsä Group kertoo FSC:stä aktiivisesti metsänomistajille ja on hankkinut Dasos Habitat -nimisen rahaston kautta suojelukohteita, joilla korvataan tarvittaessa metsänomistajalta puuttuvat suojeluhehtaarit.

”Jos metsänomistajalla ei ole erityisiä luontoarvoja sisältäviä kohteita itsellään, niitä voidaan hankkia hänelle veloituksetta palvelun kautta”, kestävän kehityksen johtaja Vesa Junnikkala sanoo.

Vaikka suojeluvelvoite on metsänomistajakohtainen, rahaston kautta suojeltu alue voidaan osoittaa yksittäisille metsänomistajille.

Yksityistä metsänomistajaa sitoutuminen yritysten ryhmäsertifiointeihin ei aina houkuttele, vaikka puukaupan voi niissäkin kilpailuttaa. ”Kansantaloustieteilijänä kavahdan sitä, että sitoudutaan markkinoilla yhteen toimijaan. FSC:n edellyttämän suojelualan ulkoistamismahdollisuus kuulostaa hyvälle, mutta tehdäänkö sen jälkeen kauppaa vain yhden toimijan kanssa”, Mattila epäilee.

Koska sertifioidun puun markkinat eivät ole eriytettyjä, lopullisen hintaeron osoittaminen on vaikeaa, eivätkä metsäyhtiöt ole halukkaista siitä juuri lausumaan. Julkisuudessa on arvioitu FSC-sertifioidun puun kuutiokohtaisen hintalisän pyörivän euron molemmin puolin.

Hinta edellä eivät metsäyhtiötkään tiukempaa sertifikaattia markkinoi, vaan puhuvat mieluummin palvelusta, jota metsänomistajille tarjotaan ryhmäsertifioinnin kautta. ”Tiettyjä kustannuksia ollaan valmiita korvaamaan. FSC:tä on Suomen metsäpinta-alasta vasta vähän, joten tietyllä tavalla se on enemmänkin kilpailu­etu metsänomistajalle”, UPM:n Oksa perustelee.

Käytännössä puulla pitää Suomessa jokin sertifikaatti joka tapauksessa olla. Esimerkiksi UPM:n tavoitteena on, että sen ostamasta puusta kaikki on sertifioitua vuonna 2030.

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalan toiminnanjohtaja Markku Vaariokin vahvistaa, että kauppa saattaa jäädä tekemättä ilman sertifiointia. ”Kaiken kaikkiaan sertifiointi itsessään ei metsänomistajia yleensä kiinnosta. Osaa metsänomistajista pehmeämpi käsittely tai suojelu kiinnostaa, mutta sen tekeminen onnistuu ilman sertifiointiakin.”

Rami Mattilalle metsän sertifiointi on itsestäänselvyys, eikä hän periaatteellisesti vastusta tiukempien kriteerien FSC:täkään. Hänen mielestään kuluttajan toivetta kannattaa kuunnella.

”Itse olisin valmis aktiivisesti lisäämään esimerkiksi lahopuun määrää harvennushakkuissa. Ensiharvennuslehtipuun tyven arvo ei ole montaa kymmentä senttiä ja uskon, että näin saataisiin huomattavan kustannus­tehokkaasti merkittäviä luontoarvoja aikaan.”

Hän toivoisi myös puun alkuperän jäljitettävyyttä markkinoinnin keihäänkärjeksi vahvemmin PEFC-­sertifikaatissa.

”Mitä jos luvattaisiin lopputuotteiden kyljessä, että tule tutustumaan puutuotteesi kasvatusketjuun. Mallia voisi ottaa vaikka suomalaisesta lihaketjusta. Itsekin voisin kierrättää puuraaka-aineen loppuasiakkaita metsissä. Se olisi kiinnostavaa.”

Lue myös

Ruotsin FSC-sertifiointi tiukkenee: Kymmenen prosenttia metsätilan pinta-alasta jätettävä tavanomaisen talouskäytön ulkopuolelle