MTK:n Tiirola syyttää puun ostajia hölmöilystä ja nilkoille potkimisesta
Metsävaltuuskunnan puheenjohtajana jatkavan Mikko Tiirolan viesti teollisuudelle oli, että luottamus saavutetaan parhaiten soutamalla samaan suuntaan. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan Mikko Tiirolan mukaan metsäteollisuus käyttää härskisti hyväkseen kuitupuun ylitarjontaa. Se näkyy sekä kantohinnoissa että ostajien vähäisenä kiinnostuksena metsänhoitoyhdistysten kautta tarjolle tulevaan puuhun.
”Samaan aikaan, kun valitetaan puun riittämättömyyttä, ostajat eivät kaikin paikoin jätä tarjouksia valtakirjoihin tai metsänhoitoyhdistysten toimituspuuhun”, Tiirola torui Espoossa keskiviikkona.
Tiirolan mukaan ostajien hölmöilyt ehkä mahtuvat nykyiseen markkinatilanteeseen, mutta siinä vaiheessa, kun puuta pitäisi ostaa 15 miljoonaa kuutiometriä lisää, on puumarkkinoilla myös luottamuksen oltava kunnossa.
”Luottamus saavutetaan parhaiten soutamalla samaan suuntaan, ei nilkkoihin potkimalla”, Tiirola muistutti.
Tiirola antoi tunnustusta edellisen ja nykyisen hallituksen metsäpolitiikasta, jonka keskeisenä tavoitteena on lisätä metsäalan markkinalähtöisyyttä. Lainsäädäntöä on viety määrätietoisesti tätä kohti.
Kauneusvirhe tässä työssä on metsäkeskuksesta eriytetty metsäpalveluita tarjoava Otso. Se ei ole pärjännyt omillaan.
”Valtion toimimiselle kilpailullisilla yksityismetsien metsäpalvelumarkkinoilla ei ole mitään perusteita. Samaan aikaan, kun kaikesta leikataan, Otsoa pääomitetaan vuosi vuoden perään miljoonilla euroilla.”
”Suorastaan suruhupaisaa on, että samaan aikaan, kun valtio tiedotti, ettei Otso ole yhtiöittämiskelpoinen, Otso markkinoi omaa Metsäpäivillä näytettävää elokuvaansa.”
Tiirolan mukaan tässä on jo viisi vuotta vatuloitu valtion varoilla. Nyt on korkea aika pistää valtion piikki kiinni.
Maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha S. Niemelä myönsi, että Otson yhtiöittäminen on osoittautunut erittäin hankalaksi.
”Otson täytyy olla yhtiöittämiskunnossa. Sitä se ei vielä ole. Nyt katsotaan, mikä sen tilanne on vuoden päästä. Sen jälkeen päätetään, onko ratkaisuna yhtiöittäminen tai jotain muuta.”
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila nosti puheenvuorossaan esiin biotalouden kansainvälisesti kiinnostavana investointikohteena.
Metsäteollisuuden investoinneille Suomi on tällä hetkellä yksi parhaista kohteista koko maailmassa, sillä täällä on kannattavaa ja turvallista toimia.
Marttila sitoi puun tarjonnan kasvun puun kysynnän lisäämiseen. Tarjontaa vahvistavista toimista hän nosti esiin myös metsätilojen sukupolvenvaihdosten helpottamisen.
Marttila oli tyytyväinen, että uusi hallitus on ottanut oikeansuuntaisia askelia myös maanomistajien oikeuksien osalta.
Se on tarpeen, sillä esimerkiksi lunastusasiat lisääntyvät koko ajan. Marttilan mukaan byrokratian purussakin on päästy hyvään vauhtiin. Siltä osin edessä on uskomaton suma.
”Brysselissäkin pyörä on kääntymässä. Aiemmin EU keskittyi luomaan rajoitteita, nyt on havahduttu hyvän kehityksen vauhdittamiseen. Se sopii meille”, hän totesi.
”Kotimaassa punaisena lankana on velalla elämisen lopettaminen. Siihen liittyy metsäalan ympärille syntynyt hyvä vire. Se pitää saada säilymään, vaikka poliittiset suhdanteet muuttuisivat.”
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
