Metsäkoneyhtiö Kesla käynnistää yt-neuvottelut
Yritys varautuu yhdeksän henkilön vähentämiseen ja enintään 90 päivän lomautuksiin.Metsäkoneyhtiö Kesla Oyj käynnistää koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Yrityksessä on 251 työntekijää.
"Alustavan arvion mukaan neuvottelut voivat johtaa enimmillään yhdeksän henkilön vähentämiseen ja enintään 90 päivän lomautuksiin, jotka toteutetaan 30.6.2020 mennessä", Kesla tiedottaa.
Neuvotteluprosessin arvioidaan kestävän ensi vuoden toiselle viikolle saakka.
Tuotannon vähennystarve johtuu heikentyneestä markkinatilanteesta.
"Loka-marraskuun saatujen tilausten arvo on selvästi edellisvuoden vastaavan ajankohdan kertymää pienempi. Myös yhtiön laskutusvauhti on ollut viime kuukaudet tilauskertymää suurempi. Keslalle merkittävän Venäjän markkinakysyntä on pysynyt toisella vuosipuoliskolla vaisuna ja myös yhtiölle merkittävän kotimarkkinan kysynnän epävarmuus on kasvanut metsäteollisuuden seisokkien myötä", Keslan tiedotteessa perustellaan.
Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa Saksassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

