Video: Antti Lassilan Norjasta hakema Rokka-koira oppii vauhdilla metsästyskoiralle tärkeitä taitoja – "Malttaa se jo pysyä vähän paikallaankin"
Pennun kanssa on käytettävä aikaa ja paljon, jotta saadaan hyvä lopputulos.Marraskuussa Norjasta noudettu bretoni on kotiutunut Pohjanmaan lakeuksille mainiosti. Se oppii metsästyskoiralle tärkeitä taitoja vauhdilla isäntänsä Antti Lassilan johdolla.
Lassila päätyi hakemaan bretonin Norjasta, kun Suomesta ei etsimälläkään löytynyt tarjokasta. Julkaisimme noutoreissusta videon, ja nyt seuraamme koiran kehitystä. Alku on lupaavaa, mutta isäntä onkin kokenut koirien kouluttaja. Hän tietää, että pennun kanssa on käytettävä aikaa ja paljon, jotta saadaan hyvä lopputulos. Rokan ollessa vajaa kymmenviikkoinen on opiskeluohjelmassa perusasioita: maahan menoa ja istumista.
"Malttaa se jo pysyä vähän paikallaankin. Kyllä se aina välillä sekoottaa ja teköö omia veikkauksia, mutta kyllä se siitä", Lassila kertoo.
Videolla näemme, miten Lassila treenaa koiraansa. Ruoan avulla on koiran mieleen helppo istuttaa asioita. Lassila asettaa ruokakipon maahan, ja kutsuu koiraa pillillä syömään. Tässä kohtaa ikää on pari päivää vaille 11 viikkoa.
"Sen pitäisi jonkun aikaa malttaa pysyä paikallaankin siinä. Muutaman kerran olemme jo treenanneet, joskus onnistuu ja joskus ei, katsotaan kuinka nyt käy", Lassila tuumaa, kun kamera on päällä.
Aika hyvältä tuo suoritus näyttää.
Seuraavaksi harjoittelu siirtyy maastoon. Rokka päästetään irti, ja kun se on jo aika etäällä, Lassila viheltää pilliin, sen merkiksi, että ruokaa on tarjolla. Joka kerta kun Rokka saa ruokaa, kuuluu myös pillin ääni.
"Aina vihellän kaksi kertaa pillillä. Muuten en vielä käytä pilliä, ettei Rokka siihen kyllästy. On oltava aina mahdollisimman hyvä palkinto, kun pillin ääni kuuluu", Lassila kertoo.
Pillin säästeliäs käyttö vain silloin, kun on ruokaa tarjolla, tuntuu tepsivän. Vaikka metsässä on kuinka mielenkiintoisia hajuja, rientää Rokka pillin ääntä kohti. Se tietää, että siellä odottaa palkinto.
Seuraamme Rokan opintietä suurella mielenkiinnolla. Jokohan seuraavassa jutussa on jahti päällä?
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
