Biowatti vaatii energia-tukiin pitkäjänteisyyttä
Metsäenergian markkinat kärsivät poliittisen päätöksenteon poukkoilusta. Bioenergiayhtiö L&T Biowatin Uusiutuvat energialähteet -toimialan johtaja Ville Rantala vaatii tukiviidakkoon selviä ja pysyviä linjauksia, joiden varaan voidaan kehittää liiketoimintaa.
Vuosi sitten markkinoita sekoittivat metsähakkeen syöttötariffiin liittyneet ongelmat, tänä vuonna pienpuun energiatuen peruuntuminen. Mahdollisia uusia mekanismeja ei tunneta.
”En tiedä, millaista korjuutukea saan kesällä tai syksyllä, mutta joudun kuitenkin maksamaan puusta tänään”, Rantala havainnollistaa.
Vielä hankalampi tilanne on esimerkiksi lämpöyrittäjillä, jotka investoivat jopa satoja miljoonia euroja polttotekniikkaan ja kattiloihin, mutta eivät tiedä, minkälaisia tuotantotukia on tulossa.
”Tavoite olisi, että markkinat toimisivat ilman mitään tukia”, Rantala sanoo.
Uusiutuvan energian tuotantokustannukset ovat kuitenkin fossiilisiin polttoaineisiin nähden sen verran korkeat, että uusiutuvien käyttö ilman ohjauskeinoja ei ole täysin kannattavaa.
Erityisesti nuorista metsistä korjattava energiapuu vaatii tukea ollakseen kilpailukykyinen polttoaine lämpö- ja voimalaitoksille.
”Suomen ilmasto- ja energiatavoitteita ei saavuteta ilman metsäenergiaa. Muihin uusiutuvan energian muotoihin verrattuna metsäenergian vaatima tuki on pienin”, Rantala sanoo.
Ensi lämmityskautena lämpö- tai voimalaitokselle toimitettavalle energiapuulle ei saa enää kemeratukeen kuulunutta haketustukea.
”Toistaiseksi nuoresta metsästä korjatulle energiapuulle on saanut tukia noin 15–16 euroa kuutiolta”, Rantala kertoo. Haketustuen poistuminen pienentää tukikertymää yli neljällä eurolla.
”Metsähakkeen hintaan on saatava vastaava korotus, jotta toiminta on järkevää”, hän laskee. Riskinä on, että kivihiilen käyttö laitoksissa lisääntyy.
Tukien epävarmuuden lisäksi suuren ongelman metsäenergian toimittajille aiheuttaa tukirahojen riittämättömyys.
Rantala kertoo, että viime vuodelta tälle vuodelle siirtyi noin 17 miljoonaa euroa saatavia tukia.
”Tämän verran alan toimijat lainaavat rahaa valtiolle yrittäessään osaltaan toteuttaa Suomen ilmasto- ja energiatavoitteita.”
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
