Hallitus haluaa ampumaratojen määrän kasvuun − lainsäädäntöön valmistellaan muutoksia
Esimerkiksi ympäristölupaprosesseja saatetaan sujuvoittaa.
Hallitus haluaa turvata ampumaratojen toiminnan Suomessa ja edistää uusien ratojen perustamista. Kuvassa olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Hallitus haluaa turvata ampumaratojen toiminnan Suomessa ja edistää uusien ratojen perustamista. Sisäministeriö on aloittanut hankkeen, jossa tarkastellaan keinoja ja valmistellaan lainsäädäntömuutoksia. Esimerkiksi ympäristölupaprosesseja saatetaan sujuvoittaa.
Muiden kuin Puolustusvoimien hallinnoimia ampumaratoja on nykyisin käytössä noin 670. Hallitus tavoittelee, että ulkoampumaratoja olisi vuosikymmenen loppuun mennessä noin tuhat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



