Ekinokokkiloisia löydetty Itä-Suomesta – ihmisen riski sairastua tautiin on pieni
Ruokavirastossa on tänä syksynä varmistettu hirviekinokokki lyhyen ajan sisällä kolmesta Pohjois-Karjalassa kaadetusta hirvestä.Ruokavirasto kertoo tiedotteessa, että Itä-Suomesta on löydetty lyhyen ajan sisällä kolme hirviekinokokkitapausta.
Hirviekinokokkiloinen on pieni heisimato, joka elää toukkana hirven, poron tai metsäpeuran keuhkoissa. Hirviekinokokki muodostaa rakkuloita hirven keuhkoihin. Voimakas infektio voi pahimmillaan vaikeuttaa hirvieläimen hengitystä ja alentaa sen kuntoa.
Hirviekinokokki voi tarttua myös ihmiseen. Tartunta tapahtuu yleensä metsästyskoiran välityksellä.
Tartunnat voidaan estää hirvieläinten teurastusjätteiden huolellisella käsittelyllä. Sudet ja koirat saavat tartunnan syödessään hirven keuhkossa, joskus myös maksassa, olevan toukkarakkulan.
Koiran suolistossa madot tuottavat munia. Munat leviävät ympäristöön koiran ulosteiden mukana, sillä tahmeat munat tarttuvat helposti koiran turkkiin.
Oireina voi olla kipuja, jatkuvaa yskää, kuumetta ja ihottumaa. Rakkulat poistetaan yleensä kirurgisesti.
Ihminen voi saada tartunnan koiran turkkiin jääneistä munista, riski saada tartunta on kuitenkin pieni.
Ihmisessä munista voi kehittyä keuhkoihin samanlaisia rakkuloita kuin hirvillekin. Rakkulat voivat vuosien kuluessa kasvaa hyvinkin suuriksi ja vaikeasti hoidettaviksi ennen kuin niistä aiheutuu vakavampia oireita.
Oireina voi olla kipuja, jatkuvaa yskää, kuumetta ja ihottumaa. Rakkulat poistetaan yleensä kirurgisesti.
Hirviekinokokkitartuntaa ei voi saada syömällä hirven lihaa tai sisäelimiä, sillä rakkuloiden sisältämät toukat tarttuvat vain koiraeläimiin.
Loisen varalta metsästyskoirat tulisi lääkitä sekä hirvikauden alkupuolella että lopussa. Näin vältytään siltä, että koira tuo tartunnan mukanaan kotiin.
Matolääkkeeksi pitää valita heisimatoihin tehoava valmiste. Suomessa nämä valmisteet sisältävät pratsikvantelia.
Koiran matolääkkeeksi pitää valita heisimatoihin tehoava valmiste.
Hirviekinokokin ydinesiintymisaluetta on vanhastaan Itä-Suomi. Loista voi kuitenkin esiintyä kaikkialla missä on sekä susia että hirviä.
Ruokavirasto seuraa hirviekinokokin esiintymistä Suomessa. Kaikki näytteeksi saadut sudet tutkitaan ekinokokin varalta.
Hirvien keuhkot, joissa on epäilyttäviä muutoksia, voi tuoda tai lähettää viraston Oulun toimipaikkaan. Ruokavirasto maksaa etukäteen sovitun postipaketin toimituskulut.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







