Hallitus esittää lisää rahaa Metso-suojeluun
Myös Metsähallitus on saamassa lisää rahaa kansallispuistojen korjausvelan paikkaukseen.
Hallitus esittää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalle Metsolle kolmen miljoonan euron lisärahoitusta suojelualueiden hankintaan. Kuva: Johanna KokkolaHallitus esittää lisätalousarvioesityksessään kolmen miljoonan euron lisärahoitusta Metso-ohjelman suojelualueiden hankintaan.
Lisäksi se esittää Metsähallituksen Luontopalveluille 2,45 miljoonaa euroa digitaalisten palveluiden kehittämiseen sekä asiakaspalvelun parantamiseen ja kansallispuistojen korjausvelan vähentämiseen.
Kestävän kaupunkikehityksen ohjelmalle esitetään 560 000 euron rahoitusta. Kaavamerkintöjen ja -määräysten sekä maankäyttöä koskevien päätöstietojen digitalisaatiohankkeille esitetään yhteensä puolen miljoonan euron lisärahoitusta.
Samoin puolen miljoonan rahoitusta kaavaillaan kansallisen muovitiekartan toteuttamiseen ja kiertotalouden tiekartan päivittämiseen.
Suomen ympäristökeskuksen Viikkiin muuton kustannuksiin myönnetään 1,26 miljoonaa euroa.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina 25. lokakuuta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
