
Haapavesi sai omat metsämessut – kolmen yrittäjän ideoima Pro Forest keräsi kiinnostuneita kaukaakin
Ensimmäistä kertaa järjestetyt Pro Forest -messut Haapavedellä nauttivat perjantaina aurinkoisesta ja lämpimästä säästä.
Tomi Ruuska, Markku Laitinen ja Juhana Männikkö toteuttivat unelmansa suuresta metsätapahtumasta Haapavedellä. Aurinkoinen ja lämmin sää helli perjantaina. Kuva: Pekka Fali
Maidontuottaja Niko Kumpulainen Lestijärveltä ja hänen poikansa Lenni Kumpulainen testasivat John Deere 7290R-traktoria. Kuva: Pekka Fali
Metsänomistaja Tuula Suorsa tuli paikalle tyttärenpoikansa Aku Kurkisen kanssa Kestilästä. Kuva: Pekka FaliPohjois-Pohjanmaan eteläosat tunnetaan vahvana maatalouskeskittymänä, mutta yhtä lailla metsätalous on alueen vahva tukijalka.
Metsäisiä suurtapahtumia ei lähialueilla ole juuri järjestetty, joten kolmen innokkaan ja yrittäjähenkisen miehen kopla, Tomi Ruuska, Markku Laitinen ja Juhana Männikkö, päätti panna tuumasta toimeen. Perjantaiksi ja lauantaiksi kolmikko odotti Pro Forest -messuille Haapaveden Korkattiin 10 000 vierasta.
Elokuussa syntynyt idea päätettiin toteuttaa toukokuun alussa, sillä nyt kelirikko hyydyttää metsätöitä ja maanviljelijät eivät vielä ole päässeet peltotöihin.
"Jos tapahtumalle on tilausta, se voitaisiin järjestää kahden vuoden välein", Laitinen toteaa. Konealan ammattinäyttely FinnMetko järjestetään parillisina vuosina, joten Pro Forest voisi olla parittomina.
"Yllättävän helppo oli saada yrityksiä mukaan", Laitinen kiitteli. Näytteilleasettajia oli toistasataa.
Kaakkois-Suomen Luumäeltä tapahtumaan saapui Mense Oy, joka on kehittänyt muun muassa hakkuukoneen raivauslisälaitteen.
"Tämä korvaa metsurin tekemän ennakkoraivaukseen", yrittäjä Marja-Leena Mentula kertoo.
Mentulan mukaan laite on kiinnostanut erityisesti metsänomistajia. Kun ennakkoraivaus tehdään samanaikaisesti hakkuun kanssa, ei tarvitse raivata kuin välttämätön ja alikasvosta voi jättää riistan suojaksi. Idea ennakkoraivauksen yhdistämisestä hakkuuseen pitäisi vielä myydä koneyrittäjille.
Metsäkoneuutuuksia tuli katsastamaan sieviläinen metsäkoneyrittäjä Mikael Holsti.
"Tälle vuodelle ei vielä investoida, mutta katsella pitää, jotta pysyy perillä, mitä on tarjolla", hän huikkaa kahdeksanpyöräisen Logsetin ohjaimista.
Holstin mukaan Äänekosken tehdasinvestointi on jo piristänyt metsäkoneurakoitsijoiden työllisyysnäkymiä.
Tapahtuma kiinnosti myös metsänomistajia.
Siikalatvan Kestilästä paikalle saapuivat Tuula ja Heikki Suorsa tyttärenpoikansa Aku Kurkisen kanssa.
Suorsat iloitsivat, että kerrankin metsätapahtuma oli lähellä. Heikki on intohimoinen metsänhoitaja. Koko talvi kului harvennuksia tehdessä ja nyt alkaa raivaussesonki.
Aku-poikaa ilahduttivat ilmapallot sekä kauko-ohjattava traktori.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


