Rauma ja Pietarsaari miljoonaluokan puuntuojiksi
Suomen satamiin tuotiin viime vuonna yhteensä 5,3 miljoonaa kuutiometriä puuta.Rauman ja Pietarsaaren satamat nousivat viime vuonna miljoonaluokkaan puuntuonnissa. Eniten puuta tuotiin kuitenkin Hamina&Kotkan satamaan, runsaat 1,4 miljoonaa kuutiometriä, ilmenee TraFin tilastosta.
Tuontipuuta jalostaa Pietarsaaressa UPM, Raumalla UPM ja MetsäFibre (ent. Botnia). Vuonna 2010 Raumalle ja Pietarsaareen laivattiin puuta kumpaankin noin 900 000 kuutiometriä.
Suomen satamiin tuotiin viime vuonna puuta 5,3 miljoonaa kuutiometriä, noin 5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010.
Kuitupuun hinnat kääntyivät syksyllä laskuun Baltiassa. Viron valtion metsien kuitupuun tienvarsihinnat olivat joulukuussa 31–32 euroa kuutiometriltä kuoren alta mitattuna.
Suomessa maksettiin joulukuussa hankintakuitupuusta 30–31 euroa kuoren päältä mitatulta kuutiometriltä.
Virosta tuotiin viime vuonna Suomeen puuta noin 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Liettuan kuitupuun hinta aleni vielä joulukuussa selvästi, mutta sieltä tuotiin viime vuonna Suomeen alle 100 000 kuutiometriä puuta.
Merituonnin osuus oli melkein puolet koko viime vuoden puuntuonnista. Tuontipuusta oli noin 95 prosenttia sellun raaka-ainetta, joko pyöreää kuitupuuta tai haketta.
Sellua tuotiin viime vuonna Suomeen ”tehtaallinen” eli reilut 400 000 tonnia, siitä 332 000 tonnia rantautui Stora Enson Oulun paperikoneille.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

