Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Rapujen ystävät odottavat jo kauden alkamista, mutta vielä pitää malttaa – “Ravustus ei vaadi kalliita välineitä, eikä se ole vaikeaa”

    Ravustuskauden alkua odotetaan vesi kielellä, eikä ihme, sillä saaliiksi saatuja rapuja nautitaan yleensä rapujuhlien merkeissä.
    Timo Aalto on ravustanut Säkylän Pyhäjärvellä jo lähes 20 vuotta.
    Timo Aalto on ravustanut Säkylän Pyhäjärvellä jo lähes 20 vuotta. Kuva: Jarno Mela

    Pöytyän Yläneellä asuva Timo Aalto on ravustanut Säkylän Pyhäjärvellä siitä asti, kun se on ollut mahdollista. Järvi sijaitsee Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella.

    Hän kertoo aloittavansa rapumertojen laskemisen joka vuosi heti ravustuskauden alkamisen jälkeen.

    Ravustaminen on säännösteltyä ja ravustuskausi alkaa joka vuosi 21. heinäkuuta kello 12 ja jatkuu lokakuun loppuun. Tämän ajan ulkopuolella ravustaminen on kiellettyä.

    “Paras aika ravustaa on kauden alussa, jolloin isoimmat ravut tulevat mertoihin. Myöhemmin syksyllä saa usein pienempiä rapuja”, Aalto selventää.

    Ravustus on mahdollista koko Suomessa.

    Ravustamiseen tarvitaan aina ravustuslupa, jonka voi ostaa Metsähallitukselta. Lisäksi jokaisella 18–64-vuotiaalla ravustajalla tulee olla kalastonhoitomaksu maksettuna.

    Ravustusluvan hinta vaihtelee siitä, kuinka monelle merralle luvan ostaa. Se, kuinka monta mertaa ravustaja voi enimmillään ostaa, riippuu aina kyseisen järven rapukannasta ja määräyksistä, jotka vesialueelle on asetettu. Mahdolliset määräykset asettaa aina vesialueen omistaja.

    “Jotta ravustaminen lisäksi olisi käytännössä mahdollista, tarvitaan vene ja merrat”, Aalto toteaa.

    Yleensä rapumerrat lasketaan järveen yötä vasten.

    “Rapu on pimeän eläin ja se liikkuu yöllä. Pelkästään päivän aikana rapuja ei mertaan kerry”, Aalto neuvoo.

    Jokaisen omat rapumerrat on merkitty järvessä pienillä lipuilla, joihin on kirjoitettu ravustajan nimi ja puhelinnumero.

    “Lippujen avulla saadaan tarkistettua, onko jokainen ravustaja maksanut ravustusluvan”, Aalto täsmentää lippujen merkitystä.

    Mitä tahansa mertoja ei saa järveen laittaa, vaan mertojen täytyy olla puhdistettuja ja desinfioituja, jotta rapurutto ei pääse leviämään.

    Syötteinä käytettävien kalojen tulee olla joko pakastettuja tai peräisin pyyntivedestä.

    “Rapumertojen syöteiksi laitan aina kyseisen järven kalaa. Suosin ahvenia ja särkiä syötteinä”, Aalto kertoo.

    .Säkylän Pyhäjärvessä voi ravustaa vain täplärapuja. Kyseisessä järvessä voidaan pyytää vain yli 10 senttimetrin mittaisia rapuja, ja lyhyemmät palautetaan takaisin järveen.
    .Säkylän Pyhäjärvessä voi ravustaa vain täplärapuja. Kyseisessä järvessä voidaan pyytää vain yli 10 senttimetrin mittaisia rapuja, ja lyhyemmät palautetaan takaisin järveen. Kuva: Jarno Mela

    Säkylän Pyhäjärvessä kaikki ravut ovat istutettuja täplärapuja. Jokirapu on aikoinaan hävinnyt rapuruton takia.

    Täpläravun ja jokiravun tunnistaa toisistaan yleensä saksista, sillä täpläravun saksissa on vaaleat täplät, kun taas jokiravun sakset ovat yhtenevät muun värityksen kanssa. Jokiravulla on myös piikit selkäkuoren molemmilla puolilla. Täpläravun sakset taas ovat isommat kuin jokiravulla.

    Jokiravun ja täpläravun lisäksi Suomessa tavataan myös kapeasaksirapua, mutta ne ovat huomattavasti harvinaisempia.

    “Täplärapua saa periaatteessa pyytää jo pienestä asti, mutta Säkylän Pyhäjärvellä on suositus, että alle 10-senttiset ravut palautetaan takaisin järveen kasvamaan.”

    Täplärapuja ravustetaan kyseisestä järvestä 500 000–800 000 kappaletta vuodessa.

    “Edelleen rapuruttoa esiintyy satunnaisesti, mutta määrä on vähentynyt vuosien aikana”, Aalto toteaa tilanteesta.

    Kuva: Jutta Mykrä

    Ravustuksessa parasta Aallon mukaan on luonnossa oleminen ja se, että pääsee vesille.

    Aallon mukaan ravustus sopii kaikille mökkiläisille, jotka nauttivat vesillä olemisesta.

    “Ravustus ei vaadi kalliita välineitä, eikä se ole vaikeaa”, Aalto kannustaa lajin pariin.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.