Ministeriön määräykset koettelevat oikeustajua
Pelko kirjanpainajan lisääntymisestä Metsä-hallituksen telomasta Natura-kuusikosta painaa Jouni Aallon mieltä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoIittiläinen maanviljelijä Jouni Aalto ja hänen naapurinsa ovat joutuneet hakkaamaan Metsähallituksen tuhoaman Natura-kuusikon vierestä kirjanpainajan pilaamia kuusikoita.
Nyt näyttää siltä, etteivät miehet saa Metsähallitukselta korvausta tuhoista. Aallon naapuri kyseli korvausten perään mutta sai vastauksen, jonka mukaan kirjanpainajan tuhoja esiintyy nyt koko maakunnassa. Ei voida siten osoittaa varmuudella, että Metsähallituksen yksittäinen kohde olisi tuhon aiheuttaja.
Metsähallitus tuhosi kaataen tai kaulaten 156 kuutiometriä kuusta, osan aivan Aallon tilan rajalle kuusikkoon.
Aalto luki äskettäin maa- ja metsätalousministeriön (MMM) hyvin tiukkasävyisen kirjeen, joka patisti metsänomistajia tarkastamaan metsänsä ja poistamaan vahingoittuneet puut ajoissa.
”Metsänomistajan kannattaa huomioida myös se, että jos hän laiminlyö lakisääteisen velvollisuutensa poistaa vahingoittuneet puut ajoissa ja tuho leviää naapurin metsään, on hän korvausvelvollinen”, MMM korosti.
Metsäntutkimuslaitos (Metla) toisti viestin ja ohjeisti torjuntaan: ”kirjanpainajatuhoille alttiilla alueilla olisi hyvä poistaa tuulenkaadot 3 kuutiometriä hehtaarilla ylittävältä osalta”.
Metsähallituksen Iitin Saviojalle tekemä kuusirytö täytti Metlan ohjeen 52-kertaisesti. Nähtäväksi jää, leviääkö tuho Natura-alueen sisällä edelleen ja noudattaako MMM:n alainen Metsähallitus ohjeita.
”Heillähän on aivan eri säännöt”, Aalto sanoo eikä aio lähteä oikeusteitse Metsähallitukselta korvauksia hakemaan. Aalto muista hyvin setänsä Hannu Aallon kohtalon.
Sedän pitkään suojelema metsä meni Naturaan korkeimman hallinto-oikeuden tuomiolla, jonka jälkeen valtio särki kuusikkoa nähdyin seurauksin.
Aallon mukaan hänen naapurinsakaan ei lähde maan suurinta metsänomistajaa eli Metsähallitusta käräjille haastamaan.
Helsingin yliopiston dosentti, kansainvälisesti arvostettu kaarnakuoriaisten asiantuntija Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa on tutustunut Iitin Natura- ja tuhometsään.
”Siellä on tarjottu hyvää ruokapöytää kirjanpainajille. Tuholaiset ovat lähteneet tästä leviämään. Tämä on sellainen asia, että kaiken maalaisjärjen mukaan Metsähallituksella on tässä korvausvelvollisuus”, hän sanoi. (MT 27.5.2011)
Metsänomistajien liitto tutki mahdollisuutta teettää Metlalla kartoitus tuhon synnystä ja leviämisestä, mutta siihen ei ryhdytty, koska selvitys olisi ollut niin kallis.
Aalto viljelee hakatun tuhokuusikkonsa tilalle lehtikuusta naturan kuusiryteikön rajalle.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
