Yle: Noin joka kolmas yksityismetsänomistaja lahjoittaa puuta myydessään rahaa Suomen metsäsäätiölle
Metsänomistaja saa vähentää metsäsäätiömaksun verotuksessa. Talouskasvu ei ole nostanut lahjoitusten määrää.
Metsäsäätiömaksu peritään loppumittauksen jälkeen maksettavasta viimeisestä puukauppamaksuerästä. Kuva: Kari SalonenPuukauppaa tehdessään metsäomistaja joutuu usein vastaamaan puunostajan tai metsätoimihenkilön kysymykseen, haluaako hän maksaa metsäsäätiömaksua. Kyseessä on täysin vapaaehtoinen maksu, josta voi halutessaan kieltäytyä. Asiasta kirjoittaa Yle.
Toisaalta maksu on metsäomistajalle verovähennyskelpoinen, eli sen voi menekinedistämismaksuna vähentää pääomatulosta, Yle kirjoittaa.
Kaupan toinen osapuoli – puuta ostava metsäyhtiö – sitoutuu myös maksamaan maksua saman verran.
"Puukauppojen yhteydessä tapahtunut osallistumisprosentti tiedetään ajantasaisesti, esimerkiksi nyt edellisten kuukausien osallistumisprosentti puukauppojen lukumäärästä on ollut noin 34 prosenttia", sanoo Ylelle Suomen metsäsäätiön toimitusjohtaja Liisa Mäkijärvi.
Kyse on siis kymmenistä tuhansista metsänomistajista, sillä Mäkijärven mukaan puukauppoja tehdään vuodessa noin 100 000.
Enimmillään metsäsäätiömaksua on maksettu lähes 40 prosentista puukaupoista. Näin on tapahtunut aikoina, jolloin metsäelinkeino on ollut taloudellisesti ahtaalla.
Metsäsäätiömaksun suuruus pystykaupoissa on 0,2 prosenttia puukaupan loppusummasta. Hankintakaupoissa – eli tilanteissa, joissa puun myyjä järjestää itse puiden korjuun – maksu on alempi, eli 0,1 prosenttia.
Innokkaimmin säätiömaksua maksetaan alueilla, joilla metsäelinkeinon merkitys on suurin.
Hänen mukaan maksuja maksetaan käytännössä vain pystykaupoista. Säätiö saa valtion metsiä hallinnoivalta
Metsäsäätiö perustettiin vuonna 1995, eli aikana jolloin muun muassa metsien sertifiointi ja muut ympäristöasiat alkoivat yhä selvemmin vaikuttaa metsätalouteen.
Perustamisessa keskeisiä toimijoita olivat metsäteollisuusyritykset, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto, sekä osa muista metsätaloudesta toimeentulonsa saavista tahoista. Säätiö rahoittaa metsätaloutta koskevaa tutkimusta, ja se on mukana myös muun muassa puurakentamisen lisäämiseen tähtäävissä hankkeissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
