
Runko-ohjattavan metsätraktorin rakennus oli parin talven urakka – katso video
”Hankkeen hankalin vaihe oli runkonivelen rakentaminen”, Heikki Paavilainen arvioi.
Heikki (vasemmalla) ja Juho Paavilainen rakensivat metsätraktoria parin talven ajan. Kuva: Pasi LeinoOma metsätraktori olisi hyvä olla olemassa, pohdiskeli punkalaitumelainen maa- ja metsätalousyrittäjä Heikki Paavilainen reilu kymmenen vuotta sitten. Kun hän näki naapurikunnassa Huittisissa koneen, joka oli rakennettu vanhan maataloustraktorin ympärille, idea jäi hautumaan hänen mieleensä.
”Hanke lähti siitä, kun oli tarvetta tällaiselle koneelle ja myös innostusta sitä tehdä”, Paavilainen kertoo.
Metsäkoneen lähtökohdaksi tarvittiin traktori. Sellaisen Paavilainen osti Seinäjoelta: Ford 6600 -traktorin vuosimallia 1977.
”Fordit ovat minulle vanhastaan tuttuja koneita”, hän perustelee. Paavilainen rakensi metsätraktoria kahden talven ajan yhdessä poikansa Juhon kanssa.
Fordin etupyörät saivat lähteä. Takapäästä poistettiin vetokoukku ja vetovarret, ja hyttiin muokattiin tasalattia, jotta ohjaamoon saatiin pyörivä istuin.
Metsätraktorin kärry on täysin omaa tuotantoa. Se on liitetty etupäähän kiinteästi runkonivelellä.
”Hankkeen hankalin vaihe olikin juuri runkonivelen rakentaminen”, Heikki Paavilainen arvioi.
Kärryyn asennettiin vanhat Scanian kuorma-auton telit. Koneen osia ei tarvinnut hakea kaukaa.
”Tätä oli helppo tehdä, kun tarvittavat osat saatiin naapurikylässä sijaitsevasta Penttilän Rautavarastosta.”
Ensin koneeseen siirrettiin nosturi vanhasta metsäkärrystä, mutta pian miehet huomasivat sen olevan päivityksen tarpeessa. Uusi Joutsa-kuormain hankittiin pari vuotta sitten.
Juho Paavilaisen mielestä runko-ohjattavalla koneella on metsässä helpompi ajaa kuin tavallisella maataloustraktori-kärry -yhdistelmällä. Kuva: Pasi LeinoOmatekoinen metsätraktori on osoittautunut kelpo koneeksi käytössä. Sitä ajaa yleensä Juho Paavilainen.
”Tämä on ollut siitä hyvä yhdistelmä, että se on heti valmiina, ei tarvitse vaihtaa kärryjä paikoilleen, voi vain lähteä”, hän miettii.
”Tällaisella runko-ohjattavalla koneella on metsässä helpompi ajaa kuin tavallisella maataloustraktori-kärry -yhdistelmällä.”
Heikki tähdentää, että kyseessä on kuitenkin pikemminkin harrastevehje kuin ammattilaiskone.
”Teemme lähinnä harvennuksia ja nuoren metsän hoitoa omissa metsissä. Hakkuut tehdään joko miestyönä tai yhteistyökumppaneiden koneilla”, Juho toteaa.
Metsätraktorille on kertynyt paljon työtunteja myös energiapuun ajossa sekä vuoden 2011 Tapani-myrskyn tuhojen korjuussa.
Metsätraktorin lisäksi Heikki Paavilainen on rakentanut muun muassa mätästyskauhoja ja hiekoituskärryn. Innostus metallitöihin on kova, vaikka hänellä ei ole alan koulutusta.
”Ehkä se on niin, että sen vuoksi uskaltaa kokeilla kaikenlaista eikä pelkää virheitä”, hän tuumii.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
