Suurtilauksesta kertoneen Honkarakenteen osake ampaisi jyrkkään nousuun
Honkarakenne rakentaa 34 hirsipäiväkotia. Osakekurssin nousussa on kyse muustakin, sanoo yhtiötä seuraava analyytikko Taloussanomissa.
Sisäilmaongelmat voivat tuoda Honkarakenteelle tilauksia, yhtiötä seuraava analyytikko arvioi. Kuva: Sami KarppinenHonkarakenne kertoi tänään, että yhtiö rakentaa Suomeen 34 hirsipäiväkotia.
Honkarakenteen osuus päiväkotitoimituksista on arvonlisävero mukaan luettuna yhteensä noin 6,9 miljoonaa euroa.
OP:n analyytikko Matias Rautionmaa toteaa Taloussanomille, että tilauksen arvo on Honkarakenteelle suuri.
Honkarakenteen raju kurssinousu vaikuttaa kuitenkin hänen mukaansa tilaukseen nähden isolta.
Honkarakenteen kurssi on kohonnut tänään Helsingin pörssissä lähes 24 prosenttia.
Rautionmaan mukaan yhtiössä on ollut viime vuoden viimeisellä neljänneksellä positiivisia merkkejä, mutta taseen puolesta tilanne on vielä heikko.
Varsinkin sisäilmaongelmat voivat tuoda Honkarakenteelle lisää markkinarakoa. "Sisäilmaongelmat ovat Suomessa todellisia ja hirsirakentaminen ja puhdas sisäilma ovat nostamassa päätään. Siinä mielessä Honkarakenteella on mahdollisuuksia olla trendissä myönteisesti mukana", Rautionmaa sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
