Metsähallitus sulkee Kalajoen meriluontokeskuksen ‒ korvataan nettipalveluilla ja opastauluilla
Päätös on osa valtakunnallista kehitystä, sillä luontokeskusten määrä on vähentynyt alle puoleen vajaassa kymmenessä vuodessa. Kun vuonna 2013 koko maassa toimi 43 luontokeskusta, viime vuonna niitä oli enää 18.
Meriluontokeskusta on mainostettu Perämeren kävijän ykköskohteena. Asiakaspalvelua on hoitanut Kalajoen keskusvaraamo. Kuva: Kimmo RampanenMetsähallituksen Luontopalvelut korvaa Kalajoen meriluontokeskuksen digipalveluilla ja panostamalla maasto-opasteisiin. Meriluontokeskus suljetaan 30. huhtikuuta.
Syynä tähän on, että luontokeskuksen kävijämäärät ovat romahtaneet. Keskuksessa vierailtiin viime vuosina alle 10 000 kertaa vuodessa, kun käyntejä oli enimmillään 30 000.
Meriluontokeskus perustettiin 15 vuotta sitten vastaamaan sen aikaisiin asiakastarpeisiin. Luontokeskus palveli Metsähallituksen tiedotteen mukaan hyvin oman aikansa toimintaympäristössä. Sittemmin paikkaan sidotun luontokeskuksen ei enää nähdä vastaavan parhaalla tavalla asiakkaiden tarpeisiin.
”Kalajoen meriluontokeskuksen käyntimäärän ja näkyvyyden eteen on tehty paljon töitä, muun muassa tapahtumien, näyttelyn uudistusten sekä matkailun ja koulujen kanssa toteutetun yhteistyön muodossa. Siitä huolimatta käyntimäärä on jatkanut laskuaan”, tiedotteessa todetaan.
Päätös on osa valtakunnallista kehitystä, sillä luontokeskusten määrä on vähentynyt alle puoleen vajaassa kymmenessä vuodessa. Vuonna 2013 koko maassa toiminnassa oli 43 luontokeskusta, mutta vuonna 2021 enää 18.
Metsähallituksen mukaan digitaalisilla ratkaisuilla pystytään palvelemaan laajoja asiakasjoukkoja kattavasti ja kustannustehokkaasti.
”Kalajoella digiratkaisuihin perustuva toimintamalli on sekä vaikuttavin että toiminnallisesti kestävin tapa kehittää luontokohteiden saavutettavuutta ja houkuttelevuutta. Asiakasviestinnän kehittämisessä hyödynnetään palvelumuotoilun keinoja parhaiden kanavien ja toimintatapojen löytämiseksi.”
Luontokeskuksen sulkemisen myötä Metsähallitus ryhtyy selvittämään yhdessä Kalajoen kaupungin kanssa uutta tulevaisuuden toimintamallia Marinan alueelle.
Helle vetää vaellusten sijaan vesistöjen äärelle – "Rannalla enemmän väkeä kuin ikinä"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



