”Ei ole tullut mieleenkään hankkia höylää”

Westas Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kopra ei aio panostaa euroakaan sahatavaran jatkojalostukseen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto

KOSKI TL (MT)

Suomalaisia sahoja on vuosikausia patisteltu nostamaan puun jalostusastetta, jotta tuotannosta jäisi enemmän rahaa Suomeen. Asiaa kommentoi muutamia viikkoja sitten myös maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

Ministeri kehui Seinäjoen-vierailullaan kemiallisen metsäteollisuuden uusia tuotteita ja kaipasi tuotekehitystä ja uusia vientimahdollisuuksia myös mekaaniseen puunjalostukseen (Ilkka 7.10.).

Haaveet sahojen kannattavasta jatkojalostuksesta saavat täystyrmäyksen länsisuomalaisen Westas Oy:n toimitusjohtajalta Pekka Kopralta.

”Siinä asiassa on puhuttu vuosikausia hassuja. Moni on kokeillut jatkojalostamista. Valitettavasti sijainnin vuoksi se ei onnistu”, hän sanoo.

Kopra tietää, mistä puhuu, sillä hän on myös hallituksen puheenjohtaja monipuolista jatkojalostusta harjoittavassa Versowood-konsernissa.

Omilla sahoillaan Porin Pihlavassa ja Koski Tl:ssä Kopra panostaa kustannuskilpailukykyyn.

”Keskitymme sahaukseen ja hyvään asiakaspalveluun. Ei ole tullut mieleenkään hankkia höylää. Höyläys ei tuo meille minkäänlaista lisäarvoa – meidän asiakkaamme höyläävät.”

Suomalaista sahateollisuutta ei voi syyttää siitä, ettei jatkojalostusta olisi yritetty. Isot metsäkonsernit kehittivät innolla ja miljoonilla 2000-luvulla jatkojalostusta. Viimeksi kuluneina vuosina kapasiteettia on suljettu ja myyty pois.

UPM:n ja Metsä Woodin sahojen perässä ei ole enää yhtään höylää, Stora Enso kertoo höyläävänsä Honkalahden tehtaallaan.

Metsä Woodilla on jäljellä pieni lämpökäsittelylaitos Kaskisissa ja kaksi jalostetehdasta Britanniassa. Metsä Wood myi suljetut Kaskisten jalostuslaitoksensa pois viime vuonna ja luopui tänä vuonna myös Ranskassa sijainneesta tehtaastaan.

Vielä vuonna 2010 UPM tiedotti, että ”Aureskosken jalostetehtaan laajenevan tuotevalikoiman ansiosta sen toiminta yhtenä Suomen merkittävimpänä jakelukeskuksena kasvaa”.

Yhtiö keskitti tuolloin jalosteiden tuotantoa Parkanosta ja Lappeenrannasta Aureskosken tehtaalle. Kahden vuoden kuluttua UPM luopui koko jalostuksesta.

”Meillä tehtiin vuoden 2012 aikana strateginen muutos, jonka mukaan keskitymme perussahaukseen neljän integraatin läheisyydessä”, sanoo UPM:n sahateollisuuden johtaja Esa Retva.

Kopran mukaan sahatavaran jalostamisen vaikeus piilee siinä, että vientimaita on noin 40 ja jokaisessa maassa asiakkaat haluavat erilaisia tuotteita.

Valikoimia pitäisi olla valtavasti ja toisaalta asiakkaille pitäisi toimittaa pieniäkin määriä. Se on kaukaisesta Suomesta vaikeaa. Kaiken lisäksi kotimaankin markkinat ovat pienet.

”Parasta on, jos jalostuksen tekee paikallinen yritys.”

Yksi ongelma on se, että höylääminen, maalaaminen ja muu puuntyöstö vaativat työvoimaa enemmän kuin pelkkä sahaus. Työvoimakustannuksissa Suomi ei ole erityisen kilpailukykyinen maa.

”Pitkälle automatisoiduissa työstölinjoissa pärjäämme vientimarkkinoilla. Meillä ei ole korkeammat palkkakulut kuin muissa länsimaissa, mutta Baltian, Romanian ja Puolan kaltaisten maiden kanssa on vaikeaa. Jos tuote on käsityötä vaativaa, emme pärjää”, sanoo vaajakoskelaisen Siparila Oy:n toimitusjohtaja Juha Sojakka.

Siparila on kasvava yritys, joka tekee pelkästään jatkojalostusta.

Sojakka ei ole pahoillaan siitä, että metsäjätit ovat vetäytyneet paneeleiden, ulkoverhouslautojen ja muiden jalosteiden markkinoilta.

Samanlaista viestiä kertovat muutkin jalosteyritykset: sahayritykset pilasivat alan hintoja.

”Ei niistä oikein liiketoimintaa tullut”, Sojakka toteaa sahojen 2000-luvun höylä- ja maalauslinjainvestoinneista.

Suomen Sahat ry:n toimitusjohtajan Kai Merivuoren kanta höyläykseen ja muuhun jatkojalostukseen on hyvin samanlainen kuin Kopran.

”Jalostaminen on niin erilaista bisnestä, että sahurien kannattaa pysyä omassa lestissään.”

Hän tähdentää, ettei sahauksen yhteyteen voi rakentaa kannattavaa jatkojalostusta, jos edes perussahaus ei ole kannattavaa.

”Sahoilla jalostaminen kannattaa vain silloin, kun tuotanto pystytään integroimaan niin, että syntyy aitoja synergiaetuja. Niiden pitää ulottua puunhankintaan asti.”

Tällaisia onnistujiakin Suomesta löytyy, esimerkiksi Keitele Group, joka on räätälöinyt tuotantonsa Japanin vientituotteiden mukaan.

Merivuori muistuttaa, että kemiallisessa puunjalostuksessa perustuotanto eli sellu on yhä edelleen se bisnes, joilla eurot tehdään, vaikka uusista tuotteista paljon puhutaan.

”Esimerkiksi nestemäisten biopolttoaineiden markkinat ovat täysin yhteiskunnan tukien varassa.”

Hän toppuuttelee myös puurakentamisen vientipuheita. Toistaiseksi paljon puhuttu puukerrostalobisnes on kotimaista toimintaa, ja sellaisenakin alkuvaiheessa.

”Puurakentamisen vienti on erinomainen keskustelunaihe. Hädin tuskin on vasta saatu korjattua kotimaiset säädökset niin, että saadaan rakentaa täällä puusta. Siitä on vielä pitkä matka siihen, että tuotteita saataisiin myytyä vientiin.”

Hanna Lensu

Avaa artikkelin PDF