MTK kannattaaPEFC-sertifiointia
MTK:ssa suhtaudutaan toistaiseksi varauksella FSC-sertifiointiin. Tuottajajärjestön mielestä se ei sovellu perhemetsätalouteen, eikä ota metsänomistajien mielipiteitä riittävästi huomioon.
”Sertifiointijärjestelmän tulisi olla kestävän metsätalouden järjestelmä. FSC:ssä ympäristönäkökulma ajaa liiaksi ohi”, kertoo MTK:n metsäasiantuntija Lea Jylhä.
Metsänomistajan kannalta merkittävimmät erot PEFC-sertifikaattiin ovat tiukemmat vaatimukset hakkuiden ulkopuolelle jätettävistä alueista ja metsäsuunnitelman sisällöstä ja julkisuudesta. Metsänomistajan tulee esimerkiksi jättää viisi prosenttia FSC-sertifioidusta metsästä metsätalouden ulkopuolelle.
”Suomen metsissä on esimerkiksi todella paljon puroja. FSC-metsässä niidenkin ympärille tulisi jättää peräti 15 metrin suojavyöhyke”, Jylhä valottaa.
MTK on arvioinut FSC-sertifikaatin kustannuksia metsänomistajalle. Sertifioinnista aiheutuisi yksinomaan hakkuiden ulkopuolelle jäävien alueiden takia noin seitsemän prosentin menetys kantorahatuloihin.
Yksityismetsätaloudessa ser-
tifioinnin lisäkustannukset pelkästään menetettyinä hakkuutuloina olisivat arviolta sata miljoonaa euroa vuodessa. Tämän päälle tulevat vielä järjestelmän hallinnoinnin kustannukset ja sertifiointiyrityksille maksettavat palkkiot.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
