Vapapäivä vetikalalle 700 nuorta
Metsähallituksen ja Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ilmaiseen kalastuspäivään osallistui yli 700 nuorta.
Määrä on uusi ennätys. Vapapäivä järjestettiin nyt kolmannen kerran.
”Päivä oli onnistunut. Lapsia ja nuoria saapui kohteille runsaasti, ja juuri sen vuoksi me vapapäivän järjestämme”, Metsähallituksen ylitarkastaja Mika Laakkonen sanoo.
Kesäloman alun kunniaksi kaikki alle 18-vuotiaat saivat kalastaa ilmaiseksi Metsähallituksen 14 arvokalakohteessa. Nuorille vapakalastus on muutoinkin ilmaista, mutta Metsähallituksen arvokohteissa heidänkin pitää muina aikoina maksaa.
Suurin suosio oli Evon Niemisjärvellä, minne saapui 92 kalastajaa.
Lieksan Ruunaalla oli 80 ja Rovaniemen Vikakönkäällä 79 vavan heiluttajaa.
Jokaiselta kohteelta kalaa saatiin. Sodankylän Ahvenlammesta nousi yhdeksän kirjolohta, joista suurin painoi 1 824 grammaa.
Tänä vuonna jokainen vapapäivään osallistunut sai elämysten ja mahdollisen saaliin lisäksi pinssin sekä lusikkauistimen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
