Huumori ja kunnioitus kukkivat Suomen parhaan pomon työpaikalla
Ilmarinen valitsi Mhy Kainuun toiminnanjohtajan Heikki Meriläisen Suomen parhaaksi pomoksi valtakunnallisessa kilpailussa.
Mhy Kainuun toimistopäällikkö Leena Hartikainen kiittää esimiestään Heikki Meriläistä siitä, että hän on luonut työyhteisön arkeen rennon ja iloisen ilmapiirin. Kuva: MISKA PUUMALAHeikki Meriläinen oli neljä vuotta sitten jäämässä jo eläkkeelle, mutta yksi puhelinsoitto pani suunnitelmat uusiksi.
Metsänhoitoyhdistys Kainuun puheenjohtaja soitti ja kertoi, että silloinen toiminnanjohtaja lähtisi muihin hommiin.
"En viitsinyt jättää yhdistystä pulaan", Meriläinen kertoo, miksi suostui siirtymään neuvojasta toiminnanjohtajan saappaisiin lyhyellä varoitusajalla.
Kaikki oli kuitenkin tuttua, sillä Meriläinen oli ollut mhy:n leivissä jo 30 vuotta.
Työyhteisön kannalta oli onni, ettei Meriläinen vielä silloin karannut eläkkeelle. Hänet palkittiin maaliskuussa Suomen parhaana pomona Work goes happy -tapahtumassa.
Kuka tahansa sai ilmiantaa kilpailuun tuntemansa erinomaisen esimiehen. Ehdokkaista parhaan valitsi työeläkeyhtiö Ilmarinen.
Meriläisen ilmoitti kilpailuun Mhy Kainuun pitkäaikainen toimistopäällikkö Leena Hartikainen.
Hän on valtavan iloinen esimiehensä voitosta.
"Olen tuntenut Heikin vuodesta 1986. Olen nähnyt hänen kehityksensä työntekijästä johtajaksi ja sen miten hän astui johtajan paikalle firman vaikeassa taloudellisessa ja henkisessä tilanteessa. Heikki on saanut koko työyhteisön uuteen eloon", Hartikainen perusteli ilmoittaessaan pomoaan kilpailuun.
Tulehtuneen työilmapiirin parantaminen oli Meriläiselle tärkeää. Hän päätti pitää ovensa kynnyksen matalana, jotta esimiehen kanssa voi aina keskustella.
Hartikainen arvostaa esimiehessään erityisesti huumorintajua ja sitä, että Meriläinen kunnioittaa toisia ihmisiä, vaikka heillä olisi erilainen arvomaailma.
Esimiehen vastuuta on alaisten joskus vaikea käsittää.
"Työntekijät katsovat liian kapeasti johtajaan päin", Hartikainen sanoo.
Hänen mielestään pomoa ei kannattaisi tuomita pikkuasioista, sillä tämä on vastuussa niin isosta kokonaisuudesta.
"Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajalla on valtava vastuu työntekijöistä, hallinnosta ja koko isäntäkunnasta", Hartikainen painottaa.
Meriläinen on saanut käännettyä yhdistyksen taloudellisen tilanteen voitolliseksi ja lunastanut asiakkaiden ja työntekijöiden luottamuksen.
Kun metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys muuttui vapaaehtoiseksi, mhy:n on ollut pakko alkaa toimia liiketaloudellisin periaattein.
"Jokaisella työntekijällä on tavoitteet myyntimäärissä, hehtaareissa ja tietysti euroissa. Seuraan tavoitteita, ja tarpeen mukaan annan palautetta siinä, missä pitäisi tehdä korjausliikettä", Meriläinen kuvailee filosofiaansa.
”Teroitan aina sitä, että emme ole täällä töissä sitä varten, että saamme palkan, vaan olemme metsänomistajille hommissa”, hän jatkaa.
Aikaisemmin metsäalalle hakeutuivat ne, jotka viihtyivät metsässä.
"Nyt pitäisi olla markkinointihenkinen ja verbaalisesti lahjakas", Meriläinen kuvailee työn muutosta.
Edellä mainituilla ominaisuuksilla varustetut työntekijät ovat hänen mukaansa hyviä johdettavia. Kuuntelevat ja ottavat opiksi.
Helposti lähestyttävä ja lämmin, mutta alaisiltaan tulosta vaativa Meriläinen on saanut voittonsa ansiosta paljon myönteistä palautetta puhelimitse ja kadulla pysäytettynä.
"Se on tuonut mukavaa julkisuutta koko mhy-ketjulle", hän iloitsee.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
