Venäjän koivun tuonti kasvaa taas tasaisesti
Puun tuonti on kasvussa Venäjän liityttyä Maailman kauppajärjestöön. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoPuun tuonti paisui neljänneksellä vuoden alkupuoliskolla. Metsäteollisuus osti puuta 5,8 miljoonaa kuutiota ja käytti siihen 263 miljoonaa euroa.
”Kansantalouden ja metsänomistajien kannalta parempi olisi, jos teollisuus käyttäisi kotimaiset hakkuumahdollisuudet hyväkseen”, pohtii tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Puun tuonti romahti lähes nollaan vuoden 2009 alussa Venäjän puutullien takia. Sen jälkeen koivukuitupuun tuonti on lisääntynyt tasaisesti, mutta havupuun tuonti on pysynyt vähäisenä huippuvuosiin verrattuna.
Kasvusta huolimatta puun tuonti on edelleen selvästi vaisumpaa kuin 2000-luvulla keskimäärin.
Tuontia pitää yllä, että metsäteollisuus on rakentanut osan Itä-Suomen tehtaista tuontipuun varaan. Etenkin koivukuitupuuta käyttävät tehtaat luottavat venäläiseen puuhun.
Koivukuitupuun osuus tuonnista oli alkuvuonna 41 prosenttia. Sen tuonti kasvoi yli puolella 2,4 miljoonaan kuutioon.
Järvisen mukaan on ymmärrettävää, että Etelä-Karjalaan keskittynyt metsäteollisuus hankkii puuta myös rajan takaa. Eniten metsänomistajia ihmetyttää, miten teollisuudella on varaa maksaa venäläisestä koivusta rajalla puolet enemmän kuin kotimaisesta puusta.
Alkuvuonna tuontikoivun hinta oli 45 euroa kuutiolta. Kotimaisesta puusta tienvarsihinta on noin 30 euroa kuutiolta. Edellisvuodesta tuontikoivu halpeni 4 prosenttia.
Mäntykuitupuun tuonti pysyi alkuvuonna ennallaan, kuusikuitupuuta tuotiin jonkin verran aiempaa enemmän. Niiden määrät jäivät kuitenkin vähäisiksi koivukuitupuuhun verrattuna.
”Venäjän WTO-jäsenyyden ennustettiin lisäävän havupuun tuontia. Onneksi määrät ovat jääneet pieniksi”, sanoo Järvinen.
Järvisen mukaan havukuitupuuta olisi teollisuudelle tarjolla kotimaastakin. Mieleen tulee siis väistämättä, että metsäteollisuus pitää tuontipuulla kotimaan kantohintoja kurissa.
”Kuitupuun ostoa olisi helppo lisätä kotimaasta. Jo pieni hinnan nosto lisäisi selvästi tarjontaa.”
Mäntykuitupuusta teollisuus maksoi rajalla 49 ja kuusesta 45 euroa kuutiolta. Hinnat olivat 5–6 prosenttia edellisvuotisia edullisempia.
Mäntykuitupuuta teollisuus ostaa eniten Virosta, kuusta Venäjältä. Virossa mäntykuitupuun hinta kipusi heinäkuussa vuoden 2011 huippuhintojen tasolle.
Tukin tuonti on vähäistä. Eniten tuodaan kuusitukkia, jonka tuonti kasvoi alkuvuonna yli kolmanneksella 135 000 kuutioon.
Havutukit ovat teollisuudelle suhteellisesti edullisempia kuin kuitupuu. Mäntytukki maksoi rajalla 64 ja kuusi 62 euroa kuutiolta. Hinnat ovat lähellä kotimaan hankintahintoja.
Koivutukista teollisuus maksoi rajalla 67 euroa kuutiolta.
”Tukin tuonti tuskin lähtee kasvuun. Venäjän hakkuut ovat kuitupuupainotteisia ja maan omilla sahoilla on pulaa tukista”, sanoo Järvinen.
Suomesta vietiin tammi–kesäkuussa 0,62 miljoonaa kuutiometriä puuta ulkomaille. Määrästä vajaat puolet oli mäntyä. Männyn vientihinta oli 72 euroa kuutiolta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
