Kuitupuun kysyntä jatkuu vaisuna
Metsäteollisuuden puunostot yksityismetsistä ovat jääneet tämän vuoden alussa pienemmiksi kuin aiempina vuosina. Kolmen ensimmäisen viikon aikana puukauppoja tehtiin 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Viime vuonna määrä oli 2,1 miljoonaa kuutiota.
Maan suurimpiin metsänhoitoyhdistyksiin lukeutuvan Etelä-Savon mhy:n toiminnanjohtaja Petri Pajunen sanoo, että kuitupuun kysyntä jatkuu vaisuna.
”Kuitupuun tarjonta ylittää kysynnän, eikä kaikelle puulle ole ostajaa löytynyt.”
Pajusen mukaan Etelä-Savossa toiveita kaupan vilkastumisesta kuitenkin on, kun UPM:n Kymin sellutehtaan laajennus Kouvolassa ja Stora Enson Varkauden investointi alkavat vaikuttaa yhtiöiden puunhankintaan.
”Kyllähän odotuksia paremmasta syksyä kohti on, mutta kevät näyttää heikolta.”
Talven korjuukelit ovat Pajusen mukaan nyt parhaimmillaan. Pakkaset ovat kovettaneet teiden pohjat ja lunta on saatu kohtuullisesti. Talvileimikoiden ostoaika sen sijaan jäi lyhyeksi, kun teollisuudella oli varastossa viime talvelta jääneitä kohteita.
”Tämän talven puut on teollisuudella jo ostettu. Nyt katseet on suunnattu kelirikkoaikaan ja kevään sekä kesän leimikoihin.”
Yksityismetsistä ostettiin puuta viime vuonna 33,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke) eli entinen Metsäntutkimuslaitos.
Viime vuoden puukaupoista 15,4 miljoonaa kuutiometriä oli tukkia ja 17,2 miljoonaa kuutiometriä kuitupuuta. Tukin ostomäärä supistui edellisvuodesta 10 ja kuitupuun viisi prosenttia.
Joulukuussa puun kantohinta oli reaalisesti 0,8 prosenttia alempi kuin vuonna 2013 keskimäärin, Luke kertoo.
Joulukuussa puun kantohinta säilyi keskimäärin ennallaan verrattuna marraskuuhun, vaikka tukin hinta hieman laski ja kuitupuun hinta nousi edelliskuukaudesta.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
