Metsät luetaan pihapuita ja ulkosaaristoa myöten

RAASEPORI (MT)

Aapo Lindbergin ja Maria Laineen työpäivän ensimmäiselle koealalle on helppo päästä. Tieltä on käveltävä tuskin sataa metriä väljää mäntykangasta, kunnes gps-paikannin osoittaa mittaajien saapuneen oikeaan paikkaan.

Valtakunnan metsien inventoinnin koealat on satunnaistettu sijaitsemaan missä vain. Ala voi osua yhtä hyvin keskelle lampea tai avosuota kuin metsään.

Jos paikalla ei kasva puita, mittaukseksi riittää pikainen toteamiskäynti.

Koeala on kuitenkin nähtävä ihmissilmin, koska kartta voi valehdella. Esimerkiksi pelloksi tai avosuoksi merkitty alue voi todellisuudessa puskea puuta.

Ikävimmillään koeala osuu pellonreunan ryteikköön tai ojan pohjalle.

”Hoitamattomia paikkoja riittää. Niiden kanssakin on vain yritettävä pärjätä. Kaikki koealat mitataan, joilla kasvaa puita”, Lindberg kuittaa.

Työpari etenee Raaseporissa noin yhdeksän koealan päivävauhtia. Keski-Suomessa tavoitteena olisi 11 ja Pohjois-Suomessa 14 koealaa päivässä. Näin on suunniteltu, koska pohjoista kohti mentäessä metsät keskimäärin harvenevat ja avosuot yleistyvät.

Työtahti on Lindbergin mukaan aivan kohtuullinen. Alkuun pääsyn jälkeen mittaukset sujuvat rutiinilla ja vauhti nopeutuu.

Maanomistajien kanssa Lindberg ja Laine asioivat, jos koeala osuu pihapiiriin. Silloin he käyvät ovella pyytämässä luvan. Se on aina saatu, Lindberg vakuuttaa.

Asukkaan poissa ollessa käytetään harkintaa. Jos koeala hipoo pihan reunaa, mittaukset tehdään, mutta keskelle pihaa osuva ala ohitetaan.

Sisävesien saariin pääsemiseksi mittatiimi lainaa joskus mökkiläiseltä veneen. Meren saariin pääsyä avustaa merivartiosto.

Maastokäynneistä jää tuskin lainkaan jälkiä. Puuston iän ja läpimitan kasvun määrittämiseksi yhdestä puusta koealaa kohti kairataan lustonäyte. Runkoon jää halkaisijaltaan muutaman millin reikä.

”Koealojen väli on 300 metriä. Haitta on katsottu niin vähäiseksi, ettei maanomistajan lupaa tarvita”, Lindberg selittää.

Tarkkasilmäinen voi huomata inventoijien käynnin maastoon tökätystä rimanpätkästä. Se merkitsee kertakoealan keskipisteen.

Osa koealoista on pysyviä. Pysyvät koealat mitataan säännöllisesti uudelleen joka inventoinnissa noin viiden vuoden välein.

Pysyvien koealojen sijainnin toivotaan pysyvän salassa, koska tieto koealan olemassaolosta saattaisi vaikuttaa metsän hoitoon ja siten vääristää inventointitulosta.

Mittaajien työ on ohjeistettu yksityiskohtaisesti yli satasivuisessa oppaassa. Kaikki vaiheet on kuvattu tarkkaan.

”Tietysti metsänmittaus on sellaista, että aina jää hieman tulkinnan varaa. Metsikön laatu mietityttää monesti”, Lindberg kertoo.

Työ alkaa toukokuun alussa ja kestää ainakin syyskuulle. Mittaajilla on eväät repussa ja yleensä he yöpyvät hotellissa. Länsi-Uusimaan jälkeen parivaljakko suuntaa Hämeeseen.

Osa tiimeistä koluaa Ylä-Lappia. Se ei ole jokavuotinen huvi, sillä pohjoisella metsänrajalla käydään vain joka kymmenes vuosi. Muuten inventointi on jatkuvaa, eli joka puolella Suomea mitataan vuosittain. Yhteensä mittaajia on noin 60.

Tänä vuonna uutta inventoinnissa ovat elektroniset mittasakset ja ultraääneen perustuva etäisyysmittari. Laitteet tehostavat mittaustyötä, koska niiden avulla työpari voi tehdä samaan aikaan eri mittauksia.

Lisäksi mittauksesta tallentuu puiden suunta koealan keskipisteestä katsottuna. Tuloksena on puustokartta, jota voidaan hyödyntää laserkei-lauksen vertailutietona.

HENRIK SCHÄFER

Avaa artikkelin PDF