Viiksitimali pesii ja kultasakaali käväisee, mutta kuukkelin kotimetsät hupenevat – ilmaston lämmetessä lajit siirtyvät kohti pohjoista

Järripeippo on nykyään Etelä-Suomessa hyvin harvinainen.  Kuva: LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Eksoottinen otus toisensa jälkeen on saapunut tai saapumassa Suomeen ilmaston lämpenemisen myötä. Viiksitimali ja virtavästäräkki pesivät, tosin vielä harvinaisina. Saksanhirvi ja kultasakaali on nähty ainakin käväisemässä. Samalla monet pohjoiset lajit ovat joutuneet ahdinkoon elinympäristön muuttuessa.

”Kun meillä Suomessa ilmasto lämpenee enemmän kuin keskimäärin maailmassa, niin se tarkoittaa tietenkin yleisellä tasolla, että meidän luontomme muuttuu tai joutuu muuttumaan nopeammin kuin muualla”, sanoo Janne Kotiaho, Suomen luontopaneelin puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston ekologian professori.

Eteläisempiä lajeja siirtyy pohjoisemmas eli muun muassa Suomeen. Samalla Suomessa tuttujen lajien levinneisyysalueet siirtyvät pohjoisen tai koillisen suuntaan, selvittää Kotiaho.

Suomessa on tutkittu etenkin perhos- ja lintulajien siirtymistä uusille alueille ilmaston lämmetessä. Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti ja lintututkija Aleksi Lehikoinen kertoo, että yli sataa lintulajia seuranneiden tutkimusten perusteella siirtymävauhti on keskimäärin runsas kilometri vuodessa.

”Se on samaa suuruusluokkaa kuin kansainvälisissä tutkimuksissa on löydetty”, sanoo Lehikoinen.

Samaan aikaan tuntureilla ja vuoristoissa lajit siirtyvät ylemmäs lämpenemistä pakoon. Norjan ja Ruotsin vuoristoalueilla siirtymävauhti on noin metri vuodessa kohti tunturien lakia.

”Molempia prosesseja on käynnissä. Linnut siirtyvät alavilla alueilla kohti pohjoista ja vuoristoisilla alueilla ylemmäs. Mennään ylämäkeen”, luonnehtii Lehikoinen.

”Osa lajeista reagoi voimakkaammin ja osa ei reagoi ollenkaan.”

Nopeimmin siirtyvät pienikokoiset lajit, joiden elinikä on lyhyempi kuin isommilla ja joilla on myös keskimäärin enemmän jälkeläisiä.

Linnut ja maaeläimet pystyvät siirtymään uusille asuinsijoille, mutta eivät loputtomiin. Pohjoisessa on vastassa Jäämeri.

Jotta eläinten evakkomatka kohti pohjoista ylipäätään onnistuisi, tarvitaan myös tilaa elää. Suomi sitoutui viime vuoden joulukuussa muiden valtioiden kanssa tavoitteeseen suojella 30 prosenttia maapallon maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. Kaiken suojelun ei tarvitse olla yhtä tiukkaa kuin kansallispuistoissa, mutta lisää tilaa tarvitaan.

Tutuista linnuista esimerkiksi mustarastas on siirtynyt nopeasti uusille alueille. Se talvehtii nykyään Suomessa entistä runsaampana ja laajemmin. Sinitiainen on levinnyt muutamien vuosikymmenien aikana Etelä-Suomesta Lappiin asti, mihin on Lehikoisen mukaan vaikuttanut myös talviruokinta.

Suhteellisen vähän aikaa sitten Suomeen ovat lennähtäneet muiden muassa viiksitimali, ruokosirkkalintu, sitruunavästäräkki ja virtavästäräkki. Näistä viiksitimali pesi Suomessa ensi kerran jo 1990-luvun alussa, muut ovat levittäytyneet 2000-luvulla.

”Ne ovat vielä harvinaisia, mutta niitä ei kuitenkaan pesinyt säännöllisesti Suomessa vielä muutamia vuosikymmeniä sitten”, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Lehikoinen.

Pähkinänakkeli pesi aiemmin Suomessa vain satunnaisesti, mutta nykyisin Ahvenanmaalla pesii jo satoja pareja joka kesä. Pähkinänakkeli on leviämässä myös Kaakkois-Suomessa.

Monille perinteisille Suomen linnuille taas on ilmaston lämmetessä käynyt huonommin. Esimerkiksi järripeippo on nykyään Etelä-Suomessa hyvin harvinainen. Kuukkelin eteläisimmät asuinsijat olivat aiemmin Etelä-Suomessa, mutta nykyisin laji on harvinainen Keski-Suomessakin.

”Ilmastonmuutos työntää perinteisten pohjoisten alueiden lajien levinneisyysalueita kohti pohjoista. Levinneisyysalueet myös supistuvat ja niiden laatu heikkenee. Kuukkelin vaikeuksiin vaikuttaa osaltaan se, että se on vanhojen metsien laji”, sanoo Lehikoinen.

Myös soilla elävä liro on vähentynyt nimenomaan eteläisessä Suomessa. Ilmastonmuutos saattaa jonkin verran lisätä soiden kuivumista, mutta liron ahdinkoon vaikuttaa Lehikoisen mukaan vielä enemmän se, että avosoita on kuivatettu runsaasti metsäksi.

Riekko on valkoisessa talvipuvussaan entistä helpompi saalis, kun lumi peittää maan myöhemmin kuin takavuosina. Nisäkkäistä esimerkiksi metsäjänikset ovat vähentyneet samasta syystä.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa myös lintujen talvehtimiseen. Yksi merkittävimmistä muutoksista onkin Lehikoisen mukaan se, että Suomen merialueilla talvehtii entistä enemmän vesilintuja, kun entistä suurempi osa Itämerta on talvellakin sulana.

”Tämä on esimerkki siitä, miten eri valtioiden vastuu lajien suojelusta saattaa muuttua.”

Lintujen tarkkailu on monen mieleinen harrastus, joka osaltaan tuo tietoa lintukantojen muutoksesta. Lehikoinen rohkaiseekin lintuharrastajia ilmoittamaan havaintojaan.

Maaeläimistä esimerkiksi metsäkauris on levittäytynyt kohti pohjoista. Isokauris eli saksanhirvi taas tavattiin Suomessa ensi kerran vuonna 2020. Tähän mennessä Suomeen on kävellyt vasta yksittäisiä saksanhirviä, mutta laji on kotiutumassa meille luontaisesti, arvioi Suomen ympäristökeskuksen biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro blogissaan.

Ensimmäinen Suomessa havaittu kultasakaali päätyi kesällä 2019 useampaankin lehtiotsikkoon. Pohjoisin sakaalihavainto on Norjan Finnmarkista kesältä 2020, kertoo Suomen Luonto -lehti.

Villisikoja on Suomen metsissä suunnilleen reilut 2  500, arvioi Luonnonvarakeskus eli Luke. Kannan kasvutrendi on Luken mukaan kääntynyt laskuun. Villisika on Suomessa vieraslaji, jonka leviämistä pyritään rajoittamaan.

Osa Suomen perinteisestä eläimistöstä voi selvästi huonommin ilmaston lämpenemisen vuoksi. Luonnonvarakeskus kertoi maaliskuun lopulla, että 35 vuoden seurantajakson kuluessa metsäjäniskanta on taantunut alle puoleen aiemmasta, oravan ja lumikon kannat kolmannekseen ja kärpän peräti kuudennekseen. Tämän vuoden lumijälkilaskentojen mukaan metsäjäniskanta on kuitenkin maan pohjoisosassa kasvanut viime vuoteen verrattuna.

”Pohjoisten nisäkkäiden yhteisenä haasteena ovat ilmastonmuutos, myyräsyklien heikkeneminen, metsämaiseman rakenteen muutokset sekä eteläisten lajien levittäytyminen pohjoisemmaksi”, tiivistää Luke tiedotteessaan.

Lumisen ajan lyhentyminen talvella tuo ongelmia muillekin kuin turkin väriä vaihtaville eläimille. Esimerkiksi hiiret, myyrät ja siilit tarvitsevat talvella pesissään lumen tuomaa eristystä.

Suojelualueiden riittävyydessä on kyse sekä määrästä että laadusta.

”Luonnon kannalta on kolme tärkeää asiaa tärkeysjärjestyksessä. Ensinnäkin suojeltavan pinta-alan määrä, eli tarvitaan riittävästi pinta-alaa, jotta lajit voivat ylipäätään säilyä. Toinen on laatu, eli tarvitaan pinta-alaa, joka on riittävän lähellä luonnontilaa. Ja näiden elinympäristölaikkujen pitää sijaita riittävän lähellä toisiaan, jotta lajien yksilöt pääsevät liikkumaan niiden välillä”, kertoo Luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho.

Suomi sitoutui joulukuussa 2022 tavoitteeseen suojella 30 prosenttia maapallon maa- ja vesialueista vuoteen 2030 mennessä. YK:n maailmanlaajuinen sopimus saatiin pitkien neuvottelujen jälkeen kasaan Montrealissa Kanadassa. Tavoitteena on luontokadon pysäyttäminen, monin paikoin myös luonnon elvyttäminen ja monimuotoisuuden palauttaminen.

Luontopaneeli on suositellut, että suojelutavoitteet jyvitettäisiin maakunnittain. Käytännössä tämä tarkoittaisi tuntuvasti lisää suojelualueita eteläiseen Suomeen. Samalla pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että suojellaan riittävän monipuolisia luontotyyppejä.

”Etelä-Suomessa on suojelualueita alle viisi prosenttia pinta-alasta, ja se on liian vähän. Jos se 30 prosenttia aidosti saadaan suojeltua jokaisessa maakunnassa ja etenkin myös Etelä-Suomessa, silloin Suomen luonnon tila lähtee todennäköisesti paranemaan”, sanoo Kotiaho.

Tavoitellusta 30 prosentin pinta-alan suojelusta kolmasosa tulee sopimuksen mukaan olla tiukasti suojeltuja alueita. Suomen kansallispuistot ja luonnonpuistot ovat juuri tällaisia.

Kevyemmässä suojelussa alueiden hyötykäyttöä tulisi tavalla tai toisella rajoittaa ja keskeisenä tavoitteena pitää monimuotoisuuden säilymistä. Mahdollisia kevyen suojelun alueita ovat Kotiahon mukaan esimerkiksi Natura-alueet, jotka on toteutettu jollain muulla kuin luonnonsuojelulailla.

”Tässä pitäisi mennä luonto edellä eikä talous edellä. Jos hallinto ja kriteerit kevyempään suojeluun rakennetaan huonosti ja luontoa haittaava toiminta sallien, niin silloin se on näennäistä suojelua”, sanoo Kotiaho.