"Valkohäntäpeuran kannanhoitoon suhtauduttava vakavasti" – MTK:n Pohjanmaan alueen riistavaliokunta vaatii riittävän voimakasta metsästystä
Valkohäntäpeurojen kanta kasvaa Suomen riistakeskus Pohjanmaan alueella. Kanta on kasvanut nopeasti, vaikka saalismäärät ovat suurentuneet.
Tämä liikennemerkki varoittaa peuroista kantatiellä 63. Merkki on tieosuudella Evijärvi–Kortesjärvi. Kuva: Antti Kantola"Kasvanut valkohäntäpeurakanta on lisännyt tieliikenteen kolarimääriä ja luo huolta peltoviljelmävahinkojen syntymisestä", MTK:n Pohjanmaan alueen riistavaliokunta sanoo kannanotossaan.
Kannan kasvu huolestuttaa valiokuntaa. Se vaatii varhaista reagointia, jotta lisäongelmat voidaan välttää Pohjanmaalla ja Rannikko-Pohjanmaalla.
Valkohäntäpeurakanta on kasvanut Suomen riistakeskus Pohjanmaan alueella 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Luku on peräisin Luonnonvarakeskuksen uusimmasta valkohäntäpeurojen kanta-arviosta.
Riistavaliokunnan näkemyksen mukaan valkohäntäpeurakantaa tulee hoitaa hallitusti.
"Tämä tarkoittaa sitä, että kannankasvua rajoitetaan riittävän voimakkaasti metsästyksellä", valiokunta toteaa.
"Nyt tilanne näyttää alueemme eteläisimpien kuntien osalta jo siltä, että kanta kasvaa tavoitteita suuremmaksi eivätkä saalismäärät ole riittävän suuria tavoitteessa pysymiseen."
Näillä alueilla myönnetyt valkohäntäpeurojen pyyntiluvat tulee käyttää kuluvalla metsästyskaudella kokonaisuudessaan, valiokunta sanoo.
Metsästysseurojen resurssien riittävyys huolestuttaa riistavaliokuntaa.
"Metsästysseurojen jäsenten korkea keski-ikä sekä tiukat rajoitteet valkohäntäpeurojen metsästykseen luovat haastetta kannanhoidolle."
Paikallistasolla metsästysseuroissa on pohdittava joustavia menettelyjä valkohäntäpeurojen metsästykseen, valiokunta sanoo.
Lisäksi olisi pystyttävä innostamaan nuoria metsästysharrastukseen.
Villisiat ovat yleistyneet Pohjanmaan ja Rannikko-Pohjanmaan eteläisimmissä kunnissa. Seudulla on kuluneena syksynä tavattu toistuvasti jopa villisikalaumoja, valiokunta kertoo.
Riistaneuvostot ovat asettaneet tavoitteekseen, että villisikaa ei päästetä vakiintumaan alueen lajistoon.
"Alueen metsästäjien ja metsästysseurojen toivotaan sitoutuvan asetetun tavoitteen saavuttamiseen", valiokunta kannustaa.
Se toivoo metsästäjien lähtevän aktiivisesti villisikajahtiin.
MTK:n Pohjanmaan alueen riistavaliokunta on kolmen tuottajaliiton yhteinen. Liitot ovat MTK Etelä-Pohjanmaa, MTK Keski-Pohjanmaa ja Österbottens svenska producentförbund.
Riistavaliokunta nostaa esiin ajankohtaisia riistanhoidollisia aiheita maanomistajien näkökulmasta.
Lue lisää:
Peurakannan leikkaamiseen ei ole yksinkertaista ratkaisua
Valkohäntäpeurakannan kasvu pysäytettiin – seuraavaksi tavoitellaan kannan koon pienentämistä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
