Hirvisaalis kolmanneksenedellisvuotista pienempi
Syksyn 2012 hirvijahdissa saatiin saaliiksi noin 40 000 hirveä. Määrä on kolmanneksen pienempi kuin jahtikaudella 2011.
Suomen riistakeskuksen aluetoimistot myönsivät syksyksi 37 000 pyyntilupaa. Niiden määrä oli 34 prosenttia pienempi kuin syksyn 2011 jahtiin myönnetty.
Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua joko aikuisen hirven tai kaksi vasaa.
Viime vuodelle myönnetyistä luvista käytettiin noin 82 prosenttia. Niillä kaadettiin noin 20 000 aikuista hirveä ja 19 500 vasaa.
Kaadetuista aikuisista hirvistä naaraita oli 49 prosenttia.
Viime vuosina hirvikantaa on pienennetty suunnitelmallisesti, Suomen riistakeskus kertoo. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että viime talvena Suomessa oli noin 80 000 hirveä. Vuosituhannen vaihteessa talvikanta oli suurimmillaan noin 140 000 hirveä.
Hirvien harventaminen on näkynyt riistakeskuksen mukaan muun muassa hirvikolarien vähenemisenä.
Valtakunnallinen tavoite hirvien talvikannan tiheydeksi on 2–4 eläintä tuhannella hehtaarilla. Viime talven arvion mukaan koko maan hirvitiheys oli tavoitteen mukainen.
Viime talven arvion mukaan hirvikanta pieneni edellistalvesta noin 16 prosenttia. Tämänhetkisestä hirvikannasta tutkijat antavat arvionsa myöhemmin keväällä.
Viime talven hirvitiheys oli Pohjois-Suomessa noin 2,2 eläintä tuhannella hehtaarilla. Etelä-Suomessa tiheys oli noin kolme hirveä tuhannella hehtaarilla.
Pohjois-Savon hirvisaalis oli viime vuonna lähes puolet pienempi kuin vuonna 2011. Lapin saalis oli 40 prosenttia edelliskauden saaliista.
Etelä-Hämeessä ammuttiin viime vuonna kahdeksan prosenttia vähemmän hirviä kuin vuonna 2011. Varsinais-Suomen saalismäärä väheni 11 prosenttia edellisvuodesta.
Hirvisaalis pieneni edellisvuodesta kaikissa Suomen riistakeskuksen 15 alueessa.
Parhaillaan on menossa hirven hoitosuunnitelman laadinta. Se on annettu Suomen riistakeskuksen tehtäväksi. Suunnitelman vahvistaa maa- ja metsätalousministeriö.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
