Metsäteollisuus iloitsee noususta
Metsäteollisuus ry iloitsee metsäteollisuuden investointien käynnistymisestä. Samalla metsäteollisuus on palannut vientiveturiksi, joka pitää Suomen liikkeessä.
”Vuoden paras uutinen on metsäteollisuuden investointitason nousu. Metsäteollisuuden merkitys on korostunut myös viennissä, mutta se selittyy osin muun viennin laskulla”, toteaa toimitusjohtaja Timo Jaatinen Metsäteollisuus ry:stä.
Jaatinen on tyytyväinen myös pääministeri Timo Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen ohjelmaan. Siinä näkyy vahva panostus biotalouteen. Kasvua haetaan etenkin metsästä.
Hallitus haluaa lisätä hakkuita 15 miljoonalla kuutiolla. Jaatinen muistuttaa, että hakkuiden nousu lähelle kestäviä hakkuumahdollisuuksia vaatii myös luonnonhoitoon panostamista.
EU:ssakin asiat ovat nytkähtämässä metsäteollisuuden kannalta parempaan suuntaan. Metsien merkitys päästöjen sidonnalle ja taloudelle on tunnustettu aiempaa selvemmin. Samalla uusi EU-komissio on alkanut oikeasti keventää sääntelyä.
Harmaita pilviä taivaalle on kasannut työmarkkinajärjestelmän kyvyttömyys parantaa Suomen kilpailukykyä. Metsäteollisuus kaipaisi myös poliittiselta päätöksenteolta suurempaa vakautta, mitä nyt on nähty.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
