Perussahaus peittoaa biomeuhkan
"Biomeuhka on hienoa, mutta meidän pitää muistaa, että rahat tulevat perusteollisuudesta. Se on siksi pidettävä kunnossa", vaatii toimitusjohtaja Kai Merivuori Suomen Sahoista.Sahoilla meni viime vuonna kohtuullisen hyvin. Sahat kasvattivat vientinsä 1,5 miljardiin euroon.
"Sahatavara oli neljänneksi tärkein vientituote. En tiedä, pitäisikö siitä iloita vai olla huolissaan. Se kertoo korkean jalostusarvon tavaroiden tippuneen pois", pohti Kai Merivuori Suomen Sahojen ja Puuteollisuusyrittäjien tilaisuudessa Helsingissä tänään.
Merivuoren mukaan vientitilasto kertoo karulla tavalla, että vientitulot tulevat sahauksesta, paperista, kartongista, vanerista ja sellusta. Ilman perusteollisuutta Suomi ei pärjäisi.
"Biotalous on tulossa, se on selvä. Pelkkä viherpesu ei silti riitä. Meidän käy huonosti, jos perusteillisuuden kilpailukyvystä ei pidetä huolta."
Viime vuoden lopulla sahojen kilpailukykyä söi kruunun ja ruplan heikkeneminen. Samalla erilaiset levottomuudet maailmalla heikensivät taloudellista aktiviteettia.
Sahojen kannalta tärkeää on puukaupan sujuminen. Siltä osin tavoitteena on metsänomistamisen muuttuminen yrittäjämäiseksi.
"Toivottavasti myös metsätalouden harjoittaminen muuttuu bisnekseksi ja metsänomistajat alkavat seurata kassavirtaa. Se johtaisi tasaiseen puukauppaan. Välillä puut myytäisiin huonolla, välillä hyvällä hinnalla."
"Metsätaloudenkin kannattavuus lepää sahojen varassa. Ilman niitä ei ole biotaloutta", lopetti Merivuori.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

