Uiton jäljet jäävät siivoamatta

Tänä vuonna voimaan tulleessa vesilaissa on puutteita uiton jälkeisen vesistöjen ennallistamisen osalta.

1980-luvun alkupuolella suoritetut ensimmäisen vaiheen kunnostukset olivat usein puutteellisia. Nykyinen vesilaki ei selkeästi velvoita viranomaisia jatkamaan kunnostustyötä.

Nämä käyvät ilmi varatuomari Sinikka Pärnäsen ympäristöoikeuden alan väitöskirjasta ”Vesistöjen ennallistaminen uiton jälkeen”. Aihetta on aiemmin tutkittu luonnontieteen ja tekniikan näkökulmista.

Ongelmana on myös hallintopakkosäännön velvoite löytää toimiva uittaja siivousvaatimuksen kohteeksi. Uitto on nykyään harvinainen puunkuljetustapa ja uppopuut ja uittojäte jäävät todennäköisesti vapaaehtoisten poistettaviksi.

Vuonna 2009 vahvistettiin vesienhoitosuunnitelma, joka asettaa vesien tilalle tiettyjä tavoitteita. Nämä tosin koskevat voimakkaasti muokattuja vesistöjä muita vesialueita lievemmin.

Ennen vuotta 1977 uitto oli puutavaran yleisin kaukokuljetusmuoto. Monet pienetkin puronuomat laajennettiin uittokelpoisiksi ränneiksi.

Kunnostuksilla on pyritty palauttamaan näitä muokattuja uomia luonnontilaisen kaltaisiksi. Lisäksi kalastajat ovat toivoneet uppopuiden ja muun uittojätteen poistamista vesistöistä.

ANTTI HIRSAHO

Avaa artikkelin PDF