Pitkiksi venyvät projektit sekoittavat kemerabudjettia
Myöntämisvaltuudet saattavat loppua, mutta kemeratukia ei silti saada käytettyä loppuun samana vuonna.
Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen metsuri Jorma Järvinen tarkasteli taimikonhoitokohteella latvasta haaroittunutta kuusta Nokialla reilu viikko sitten. Taimikonhoito ja nuoren metsän hoito ovat kemeran tärkeimpiä työlajeja. Kuva: Rami MarjamäkiKemeratilanne on aiheuttanut viime aikoina hämmennystä sekä metsänomistajissa että metsäalan ammattilaisissa. Vuosittaiset myöntövaltuudet sekä varsinainen vuotuinen tukibudjetti eivät kulje käsi kädessä.
Vaikka vuosittainen myöntövaltuus käytettäisiin loppuun, ei tukia siltä vuodelta jaeta välttämättä kokonaan.
Metsäkeskuksen hankehallinnon asiantuntijan Yrjö Niskasen mukaan tämä johtuu siitä, että hankkeille annetaan toteutusaikaa kolme vuotta. Tuki maksetaan vasta sen vuoden budjetista, jolloin hanke toteutetaan. Se syö siten tulevien vuosien tukibudjettia.
”Järjestelmä toimisi paremmin, mikäli hankkeille annettaisiin toteutusaikaa vain vuoden loppuun. Silloin sekä myöntövaltuudet että tuet tulisivat käytettyä tasaisesti”, Niskanen sanoo.
Nyt myöntämisvaltuudet käytetään loppuun ensimmäisinä vuosina, kun taas työt tahtovat kasaantua viimeisille vuosille.
Esimerkiksi tänä vuonna töiden lykkäämisestä aiheutuvat, käyttämättä jääneet tukivarat eivät siirry automaattisesti tuleville vuosille, vaan ne palautuvat valtiolle käytettäväksi muihin tarpeisiin.
Tukirakennetta on suunniteltu muutettavan etupainotteiseksi.
Tällaisessa mallissa kunkin tukibudjettikauden myöntämisvaltuuksia käytettäisiin eniten ensimmäisinä vuosina ja vastaavasti vähemmän myöhempinä vuosina.
Siten myöntämisvaltuudet riittäisivät alussa hyvin, ja myös tukivaroja saataisiin tehokkaasti käytettyä heti ensimmäisenä vuonna.
”Kaikkein paras lääke tilanteen selvittämiseksi ja varojen käyttämiseksi olisi se, etteivät metsänomistajat jäisi hankkeidensa kanssa odottelemaan tulevia vuosia. Taimikon- ja nuoren metsän hoitotyöt tulisi aloittaa sitä mukaa kun hakemus on tehty”, Niskanen sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
