
Thaipoimijoiden määrä romahti viime vuodesta – "Jos marjan hinta vielä laskee, he eivät tule enää"
Hyvää hillasatoa poimii pohjoisessa viime vuosia pienempi joukko thaimaalaisia.
Rawiwarinya Isohätälä (oik.) on kartoittanut heinäkuun aikana hillasoita kahdeksan vuotta marjanpoimijana toimineen Prawit Laithongin kanssa. Prawit kuuluu Tessacraftin henkilökuntaan. Muut thaipoimijat poimivat metsämarjoja jokamiehenoikeudella ilman työsuhdetta. Poiminnasta saatava tulo on verotonta. Kuva: Kai TirkkonenOulun ja Pudasjärven rajalla Kuusamontien varressa avosuo on keltaisenaan hillaa. Joukossa oli tiistaina punaistakin, sillä marja ei ole vielä täysin kypsää.
Marjaa ostavan oululaisen Tessacraft Oy:n toimitusjohtaja Rawiwarinya Isohätälä kertoo, että poiminta aloitetaan suolla näinä päivinä.
Tiistaina Suomeen saapui 75 yrityksen kutsumaa marjanpoimijaa Thaimaasta.
"Normaalisti heitä on tullut noin 200", Isohätälä kertoo. Rivit ovat harvenneet poimijahinnan laskun vuoksi.
Isohätälän mukaan Suomeen tulee tänä kesänä vain 2 400 thaimaalaista marjanpoimijaa, kun normaalisti heitä on tullut noin 3 000 –
"Jos hinta vielä laskee, poimijat eivät tule enää."
Pienyrityksenä Tessacraft seuraa markkinahintaa.
Tessacraftin omistaa Rawiwarinyan aviomies Risto Isohätälä. Yritys myy marjan suomussalmelaiselle Kiantamalle jalostettavaksi.
Polarican varatoimitusjohtaja Jukka Kristo kertoo, että heille marjaa on tulossa poimimaan vajaa 500 thaimaalaista. Viime vuonna heitä tuli 700.
"Thaimaassa omakin työllisyys on parantunut. Täällä pitäisi saada hintatasoa nostettua", Kristo toteaa.
Hänen mukaansa marjan jalostusarvoa ja markkinointia pitäisi parantaa, jotta marjan hinta nousisi.
"Etenkin pitäisi kyetä erottautumaan kanadalaisesta viljellystä mustikasta."
Kristo kertoo, että hillaa aletaan poimia ensi viikolla. Sadosta hän odottaa samankaltaista kuin viime vuonna, mutta marjaa on nyt laajemmalla alueella.
Poimijoiden vähyys mietityttää, sillä "sama poimija ei voi olla yhtä aikaa Kainuussa ja Länsi-Lapissa".
Kriston mukaan paikallisten poimijoiden rooli marjakaupassa on merkityksetön.
"40–50-luvuilla syntyneet poimivat lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Sitä nuorempia ei marjametsissä näy."
Rawiwarinya Isohätälä on asunut Suomessa viisi vuotta. Hän puhuu hyvin englantia ja jonkin verran myös suomea.
Hän tuntee sekä thaimaalaisen että suomalaisen kulttuurin, mistä on suuri apu marjabisneksessä.
Marjanpoimijat tulevat Thaimaan itäosista. He eivät osaa osaa englantia saati suomea.
Isohätälä odottaa hillasadosta hyvää. Aurinko saisi tosin paistaa, jotta marja kypsyisi.
"Mustikkasato ei näytä hyvältä, mutta puolukkaa on hyvin."
Hän harmittelee, että satokausi alkaa tänä vuonna niin myöhään. Viileä kevät ja alkukesä ovat myöhästyttäneet marjojen kypsymistä parilla, kolmella viikolla.
Tessacraftin työntekijät ovat kartoittaneet heinäkuun aikana hillasoita ja mustikkamaita Oulun ja Koillismaan suunnalla. Keskiviikkona he lähtivät Lapin puolelle Pelloon.
Luonnonvarakeskus Luke arvioi, että mustikkasadosta tulee keskinkertainen koko maassa. Eteläisessä Suomessa mustikka on poimintakypsää noin viikon kuluttua.
Mustikan onnistunut pölytys lupaa hyvää puolukkasadollekin. Puolukan kukinta on ollut useimmissa havaintometsissä keskimääräistä runsaampaa.
Lue myös:
15 000 euroa verottomana marjametsästä: Kelpaa mielihyvin thaimaalaisille
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

