Ulkopuoliset arviot käyttöön Metsähallituksen vuokramaista Lapissa
Metsähallituksen tulisi käyttää ulkopuolista maanarvon määrittelyapua ja lisäksi joustaa omaisuuden tuottovaatimuksista, katsoo selvitysmies Jarmo Ratia.
Metsähallitus osallistuu nykyisen linjauksen mukaan Lapin matkailun kehittämiseen ja pyrkii nostamaan valtion maiden arvoa ennen maan vuokrausta tai myyntiä. Kuva: Pekka FaliSelvitysmies Jarmo Ratia selkeyttäisi Metsähallituksen roolia alueiden kehittäjänä. Hän myös suosittaa, että Metsähallitus käyttäisi maita vuokratessaan ulkopuolista asiantuntemusta maanarvon määrittelyyn.
Lisäksi Ratia katsoo, että Metsähallituksen omaisuuden tuottovaatimus tulisi määritellä nykyistä joustavammin.
Ehdotukset sisältyvät selvitykseen, jonka Jarmo Ratia teki Lapin matkailukeskusten ja Metsähallituksen välisistä näkemyseroista maanvuokrauksessa. Ratia on Maanmittauslaitoksen entinen pääjohtaja, jonka maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) asetti ratkomaan tilannetta.
Jos maan vuokrauksessa ei voida järjestää avointa tarjouskilpailua, selvitysmies suosittaa EU-komission käyvän hinnan määrittelyä, jossa hinta perustuu riippumattomien asiantuntijoiden esittämiin arvioihin. Ratian mallissa kumpikin osapuoli nimeäisi ulkopuolisen Keskuskauppakamarin hyväksymän (KHK) kiinteistönarvioijan, joiden esittämien riippumattomien hinta-arvioiden pohjalta käytäisiin lopulliset hintaneuvottelut.
Metsähallituksen nykyinen tuottovaatimus on asetettu lähinnä metsämaata ajatellen. Se on viisi prosenttia sijoitetusta pääomasta, mihin on lisätty kuntien perimä noin yhden prosentin kiinteistövero. Selvitysmiehen mukaan siitä irtaantuminen mahdollistaisi vuokrien asettamisen joustavammin sen mukaan, onko tontti rakennettu vai rakentamaton.
Ehdotus saa Metsähallituksen nykyisen pääjohtaja Esa Härmälän kannatuksen.
Nykyistä joustavampi tuottotavoitteen asettaminen erityiskohteissa on mahdollista. Tämä edellyttää kuitenkin tarkkaa harkintaa, jotta vuokraajien tasapuolinen kohtelu voidaan varmistaa. Käyvän hinnan periaatteesta tulee joka tapauksessa pitää kiinni, hän muistuttaa.
Edelleen selvitysmies ehdottaa, että maa- ja metsätalousministeriö täsmentää Metsähallituksen roolin Lapin matkailun kehittämisessä. Haastatellut matkailuyrittäjät toivovat sen toimivan pelkkänä maan vuokraajana ja myyjänä ja jättävän matkailun kehittämisen yrityksille.
Nykyisessä toimintamallissa Metsähallitus osallistuu aktiivisesti kaavoitukseen ja pyrkii lisäämään valtion maiden arvoa ennen alueen vuokrausta tai myyntiä. Varsinaiseen matkailuliiketoimintaan Metsähallitus ei nykylinjausten mukaan saa osallistua.
Maatalous- ja ympäristöministeri Tiilikainen sanoo, että Ratian esitykset tulevat näkymään valmisteltavissa Metsähallituksen omistajapoliittisissa linjauksissa. Ne tulevat ministerivaliokuntaan viimeistään syyskuussa. Edelleen valmistellaan selvitystä siitä, miten Metsähallitus ottaa huomioon yhteiskunnallisen kokonaishyödyn huomioon kaavoitus- ja kiinteistökehityshankkeissaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
