Ympäristövaliokunta vastusti ennallistamista – Kosonen: ”Maanomistajan ääni halutaan esiin”
Kokoomuksen torstaina antama välikysymys ennallistamisesta käsitellään parin viikon kuluttua eduskunnan tauon jälkeen.
Eduskunnan ympäristö- sekä talousvaliokunnan enemmistö on asettunut vastustamaan hallituksen esitystä ennallistamisesta. Kuva: Jarkko SirkiäEduskunnan ympäristövaliokunta asettui torstaina vastustamaan hallituksen esitystä hyväksyä EU:n ennallistamisasetus.
Päätös tuli SDP:n, keskustan, RKP:n ja kokoomuksen äänin. Hallituksen kannalla olivat vihreät ja vasemmistoliitto eli hallituspuolueiden äänet hajosivat. Perussuomalaiset esittivät vielä tiukempaa vastustavaa lausuntoa kuin valiokunnan enemmistö.
Valiokunnan keskustalainen puheenjohtaja Hanna Kosonen sanoo, että EU on astumassa esityksellään suoraan kansallisen päätösvallan sekä budjettivallan yli ja myös metsäpolitiikan pitäisi olla kansallisissa käsissä.
”Esitys pitäisi antaa direktiivinä, jolloin kansallista päätösvaltaa jäisi enemmän”, Kosonen toteaa.
”Myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus tulee saada mukaan eli maanomistajien tulee voida hyväksyä ennallistamisesitys, koska muuten se ei käytännössä etene.”
Hänen mukaansa hyvä esimerkki hyväksynnän puutteesta on parinkymmenen vuoden takainen Natura-alueiden luonti, jolloin maanomistajien äänestä ei välitetty ja luottamus ympäristöhallintoa kohti rapautui.
”Toisaalla asetuksessa mennään tarkkoihin keinoihin kuten metsien ennallistamisessa, mutta indikaattoreita kaikille kasvillisuusalueille on vain kuusi”, Kosonen ihmettelee.
”Myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus tulee saada mukaan eli maanomistajien tulee voida hyväksyä ennallistamisesitys, koska muuten se ei käytännössä etene.” Hanna Kosonen
Ympäristövaliokunta esittää suurelle valiokunnalle, että ennallistamisesta tulee saada aikaan poliittinen keskustelu Suomen ja komission välille, ettei jäädä pelkästään ministerineuvoston neuvottelujen varaan.
Miksi sitten esitys meni hallituksen käsittelyssä läpi? ”Sitä pitää kysyä asianomaisilta ministereiltä”, Kosonen vastaa.
Kokoomuksen välikysymys ennallistamisesta jätetään eduskunnalle tänään torstaina. Eduskunta käsittelee asiaa reilun viikon päästä alkavalla viikolla, sillä ensi viikon eduskunta on tauolla.
Ennallistaminen on hallitukselle mahdollisesti hallituskysymys. Hallitus puolsi kirjelmässään eduskunnalle EU-lähtöistä esitystä.
Eduskunnan talousvaliokunnassa hallituspuolueista keskusta, sosiaalidemokraatit ja RKP äänestivät asetusta vastaan. Vihreät oli kuitenkin esityksen hyväksymisen kannalla.
Talousvaliokunnassa hallituksen esitystä vastaan äänestivät hallituspuolueista keskustan Katri Kulmuni, Hannu Hoskonen ja Eeva Kalli ja SDP:n Matias Mäkynen, Raimo Piirainen ja Hussein al-Taee sekä Joakim Strand RKP:stä.
Hallituksen esityksen kannalla oli vihreiden Atte Harjanne.
Kokoomuksen mukaan Suomen on otettava asetukseen kielteinen kanta Ruotsin tavoin. “Suomen metsien vastuullinen käyttö on turvattava. Ennallistamisasetuksessa kansallinen liikkumavara jää liian rajalliseksi. Lisäksi kustannukset Suomelle ovat suhteettoman suuret”, puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.
Asetuksessa muun muassa esitetään, että metsiä tulisi palauttaa 1950-luvun tilanteeseen.
Suomen suora vuosikustannus olisi 930 miljoonaa euroa.
EU-komissio on antanut esityksensä ennallistamisasetuksesta jo kesäkuussa ja hallituksella on kestänyt kolme kuukautta tuoda kirje eduskunnan käsiteltäväksi, kokoomus ihmettelee.
“Ensin hallitus hautoi asiaa 12 viikkoa niin, ettei eduskunnalle enää jäänyt mahdollisuutta käyttää tarkoitettuja vaikuttamiskeinojaan. Sen jälkeen hallituksen kanta on ollut epäselvä. Miksi tätä ei hoidettu kuntoon kesällä? Miten asia korjataan nyt? Miten voimme luottaa, ettei tällainen epäonnistuminen toistu?”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo.
”Ensin hallitus hautoi asiaa 12 viikkoa niin, ettei eduskunnalle enää jäänyt mahdollisuutta käyttää tarkoitettuja vaikuttamiskeinojaan. Sen jälkeen hallituksen kanta on ollut epäselvä. Miksi tätä ei hoidettu kuntoon kesällä?” Kai Mykkänen
“Suomen EU-politiikka, jota pääministeri johtaa, on metsäkysymyksissä aivan levällään. Juuri tällaisen epäonnistumisen välttämiseksi EU-vaikuttaminen on säädetty perustuslaissa pääministerin nimenomaiseksi velvollisuudeksi”, Mykkänen toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat











