Metsäalan myllerrys kiihtyi
Puuta korjattiin ennätysvilkkaasti. Sen osalta kulunut vuosi merkitään aikakirjoihin yhtenä kaikkein kovimmista. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto”Tämä vuosi jää muistiin lähes kaikkien metsätaloutta koskevien lakien uudistamisesta. Itse yllätyin, miten suurella yksimielisyydellä hankkeet etenivät”, summaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.).
Avainsanana uudistuksissa oli metsänomistajien vapauden kasvattaminen. Esimerkiksi metsälain uudistus vapautti metsänomistajat lähes kaikista rajoituksista.
Jatkossa metsän uudistamisessa ei tarvitse välittää ikä- tai kokorajoista. Myös metsän jatkuva kasvatus ja siihen liittyvät poimintahakkuut ja itsekseen uudistumaan jätettävät pienaukot tulivat osaksi normaalia metsätaloutta.
Perälautana pysyivät uudistamisvelvollisuus ja kasvatusmetsien harvennusrajat.
Metsänhoitoyhdistysten uudistamisessa lähtökohdaksi otettiin vapaaehtoinen jäsenyys. Samalla päätettiin poistaa yhdistyksen toiminnan rajoitukset.
Maaseudun Tulevaisuuden teettämien kyselyjen mukaan yli puolet metsänomistajista aikoi jatkaa metsänhoitoyhdistysten jäsenmaksun maksamista muutoksen jälkeen.
Metsänhoitoyhdistyslain muutos polkaisi käyntiin MTK:n organisaatiouudistuksen. Metsäpuolen edunvalvonta päätettiin pudottaa kaksiportaiseksi.
Sen mukaisesti metsänhoitoyhdistyksille alettiin valmistella suoraa jäsenyyttä järjestöön. Toistaiseksi niiden jäsenyys on toteutettu metsänomistajien liittojen kautta.
Metsäpalveluiden tarjonnassa odotettavissa on kisan kiristymistä. ”Metsänhoitoyhdistysten valttina on, että ne ovat ainoina vain ja ainoastaan metsänomistajien asialla”, totesi johtaja Marko Mäki-Hakola Länsi-Suomen metsänomistajien liitosta.
Puukauppa on sujunut tänä vuonna aiempaa tasaisemmin. Puun tarjonta on vastannut koko vuoden puun kysyntään.
”Puukauppa on käynyt jopa odotettua paremmin ja tasaisemmin. Kasvua viime vuodesta kertyi noin 17 prosenttia”, laskee tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Oman lisänsä puukaupan vauhdittumiseen toi sähköiseen puukauppajärjestelmään siirtyminen. Metsänomistajalähtöinen Puumarkkinat.fi -palvelu lunasti suurimman osan siihen kohdistuneista odotuksista heti kättelyssä.
Vaikka puukauppa kävi kokonaisuutena hyvin, ostajien kiinnostuksessa oli suurta ajallista ja paikallista vaihtelua.
Eniten vaikeuksia metsänomistajilla oli talviharvennusten kanssa. Myös energiapuun kysynnässä esiintyi vaihtelua, kun voimalat korvasivat kotimaista puuta kivihiilellä.
Vaikka sellutehtaita ajettiin täysillä, kuitupuun menekkiä söi tuonnin kasvu. Se paisuu tänä vuonna viidenneksellä noin 12 miljoonaan kuutioon.
Eniten tuodaan koivukuitupuuta. Sen lisäksi merkittävää on hakkeen tuonti. Metsänomistajia risoo, että metsäteollisuus maksaa tuodusta kuitupuusta noin puolet kovempaa hintaa kuin vastaavasta kotimaisesta puusta.
Metsäpoliittisen selonteon valmistelussa metsätalouden harjoittaminen haluttiin nostaa yritystoiminnaksi muun yritystoiminnan rinnalle. Se kuului vuoden hyviin uutisiin.
Metsäyhtiöiden tulokset lepäsivät sellun, kartongin ja energian varassa. Myös paperitehtaat sinnittelivät niukasti voitolla. Niiden ongelmana oli ylitarjonta.
Sahoille vuosi oli aiempaa parempi. Vaikka Euroopan ja kotimaan rakennustyömailla oli hiljaista, uusia asiakkaita löytyi Euroopan ulkopuolelta. Pohjois-Afrikan levottomuudet kasvattivat sahaviennin riskejä.
Sahauksen kasvu ja sellun hyvä menekki siivitti hakkuita. Kevättalvella puuta korjattiin metsistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Vaikka tahti rauhoittui vuoden loppua kohti, tämä vuosi jää silti aikakirjoihin yhdeksi kaikkien aikojen kovimmista hakkuuvuosista.
Syystalvella myrskyt pyyhkivät Suomen ylitse. Pahoilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin. Marraskuussa riehuneen Eino-myrskyn yksittäisistä kaadoista mainittakoon Muuramessa kaatunut 44 metriä pitkä kuusi, joka oli Suomen pisin puu.
Vanhoissa kuusikoissa kirjanpainajahyönteisen tuhot pahenivat. Ne levisivät Salpausselän yli Etelä-Savoon. Torjuntahakkuut nousivat yli tuhanteen hehtaariin.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
