Sahayritysten taivas kirkastunut mutta huoli tukin hinnasta kasvaa – "Tilanne on ylikuumentunut"
Kotimaassa sahatavarasta saattaa tulla pulaa rakentamisen viritessä. Tuotanto jäi tammi–maaliskuussa jälkeen vuoden takaisesta.
Pellervon taloustutkimus PTT arvioi, että mäntysahatavaran hinta nousee tänä vuonna 8–9 prosenttia. Kuva: Pekka Fali”Nyt ei ole näkyvissä kovin synkkiä pilviä, mieluummin kirkasta taivasta”, Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala luonnehtii sahatavaramarkkinoiden tilannetta.
Junnikkala Oy sahaa Kalajoella ja Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla.
Tälle vuodelle tuotantotavoitteeksi on asetettu 320 000 kuutiometriä sahatavaraa ja 54 000 kuutiometriä jalosteita.
Tuotannosta pääosa on mäntysahatavaraa, jonka hinta oli kuusisahatavaraa selvästi heikompi liki pari vuotta.
Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla mäntysahatavaran hinta alkoi elpyä ja nyt viimeisimmissä kaupoissa se on jo palautunut lähelle kuusen hintaa.
”Pikkuisen tilanne on paranemassa ja sahat alkavat olla normaalissa bisnestilanteessa”, Junnikkala sanoo.
Junnikkala Oy:n tulos ennen veroja jäi toissa vuonna noin 250 000 euroa tappiolle.
Viime vuonna noustiin plussan puolelle ja tulosta ennen veroja kertyi 650 000 euroa 85 miljoonan euron liikevaihdosta.
”Näkymät lopputuotteiden osalta ovat positiiviset, mutta raaka-ainepuolella tilanne on ylikuumentunut.”
Junnikkala vertaa sahatavaran ja tukkien hintoja vuoden 2007 suhdannehuippuun.
”Sahatavaran hinnoissa ollaan nyt silloisesta jäljessä 40–50 euroa, mutta raaka-aineen hinta kolkuttelee jo 5–10 euron päässä siitä tasosta.”
Tukkien hinnan nousua vauhditti korjuun kannalta surkea alkutalvi. Tuolloin korjuukelpoisista ja ajettavissa olevien teiden varsilla sijaitsevista leimikoista ostajat olivat valmiit maksamaan korkeita hintoja.
Pääsyynä tukkikaupan ylikuumenemiseen Junnikkala pitää kuitenkin metsäyhtiöiden kuitupuun käytön selvää kasvua.
”Kuitua ostetaan tukin hinnan kustannuksella. Kuitupuun hintakäyrä on tasaista viivaa, mutta tukin käyrä sen kun nousee.”
Sahureilla on Junnikkalan mukaan nyt hieman helpompi hengittää, kun sahatavaralle riittää maailmalla kysyntää.
”Raaka-aineen kohdalla ensi syksy on kuitenkin iso kysymysmerkki. Jatkuuko tukin hinnan nousu vai tasaantuuko se.”
Pellervon taloustutkimus PTT julkisti pari viikkoa sitten ennusteen, jonka mukaan mäntysahatavaran vientihinta nousee tänä vuonna 8–9 prosenttia ja kuusisahatavaran 2–3 prosenttia.
Suomalaisten sahojen tuotanto ylsi viime vuonna 11,9 miljoonaan kuutiometriin. PTT arvioi tuotannon kasvavan tänä vuonna 4–5 prosenttia ja ensi vuonna 3–5 prosenttia.
Junnikkalan mielestä PTT:n arvio tämän vuoden tuotannon kasvusta näyttää liian toiveikkaalta.
”Maaliskuun loppuun mennessä viime vuoden tuotantoluvuista oltiin jäljessä kuutisen prosenttia, enkä usko, että koko vuoden tuotanto paljon viime vuodesta nousee.”
Alkuvuonna tuotantoa rajoittivat paikoin kovat pakkaset, märästä alkutalvesta johtunut niukkuus raaka-aineesta ja mielenilmauspäivä.
Sahatavaran kulutus kotimaassa on jäänyt viime vuosina selvästi pienemmäksi kuin vuosituhannen alussa. Ero huippuvuosiin on ollut enimmillään pari miljoonaa kuutiometriä.
Kotimaisen kulutuksen hiipuessa sahayritykset ovat kasvattaneet vientiä ja pyrkineet rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita ulkomaille. Kotimaiset ostajat ovat puolestaan tottuneet saamaan tavaraa lyhyellä toimitusajalla.
”Nyt rakentamisen kiihtyessä kotimainen asiakas saattaa törmätä pulaan sahatavarasta”, Junnikkala sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
