Ongelmarusakot poisjo metsästyskaudella
Erikoisviljelmille, puutarhakasveille tai rehupaaleille aiheuttavat rusakot ja metsäjänikset tulisi poistaa metsästysaikana, Suomen riistakeskuksen Pohjois-Savon riistapäällikkö Jouni Tanskanen viestittää.
Tanskasen mukaan metsästys on tehokkainta vahinkojen torjuntaa.
Rusakon ja metsäjäniksen pyyntiaika on pitkä, puoli vuotta. Nyt pyyntiaika on päättymässä, viimeinen päivä on huomenna torstaina.
Paksun lumen aikaan erityisesti rusakoilla on tapana kerääntyä helppoihin ravintokohteisiin. Marja- ja hedelmäviljelmillä jänikset voivat aiheuttaa huomattavaa taloudellista vahinkoa.
Maatiloilla myös rehupaalit ja murskevilja-aumat vetävät jäniksiä puoleensa sankoin joukoin.
Tehokkainta pyyntiä on ajometsästys, jossa jänisten päivämakuupaikat kuljetaan metsästäjien ja koirien avulla. Passimiehet sijoitetaan parhaille paikoille rusakoiden kulkureiteille.
Turvallisuus pitää ottaa huomioon.
Lisäksi tulee muistaa, että riistaeläintä ei saa ampua 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta, eikä riistaa saa etsiä toisen pihasta tai puutarhasta. Kuitenkin rakennuksen haltijan luvalla ampuminen on mahdollista lain määräämää vähimmäisetäisyyttä lähempänä, samoin riistan etsiminen pihasta tai puutarhasta.
Ajoketjun henkilöille ja koirille Tanskanen suosittaa värikkäitä turvaliivejä hirvijahdin tapaan.
Metsästyksestä on hyvä kertoa etukäteen maanomistajille. Osa heistä saattaa olla kiinnostunut osallistumaan jahtiin ajomiehistönä.
Talvinen rusakkopata on Tanskasen mukaan herkullinen ruokalaji ja kelpaa varmasti myös vahinkoja kärsineille maanomistajille.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
