
Uittokauden viimeiset tukkiniput lipuvat Saimaalla – "Kelirikkoaikana uittopuun arvo on korkeimmillaan"
UPM varastoi puuta veteen ensi kevään kelirikon varalle.
Huhtikuun lopulla alkaneen uittokauden viimeistä lauttaa hinataan kohti UPM:n tehtaita Mikkeliin ja Lappeenrantaan. Uittopojat Oy:n miehistö kokosi lauttaa Taipaleen kanavan jälkeen Varkaudessa maanantaina. Kuva: Lari Lievonen
Uittopojat Oy:n apualus Karvio hinasi nippulautan pätkää Taipaleen kanavan läpi Varkaudessa maanantaina. Suuri nippulautta on pilkottava pienempiin osiin, jotta se voidaan viedä kapean kanavan läpi. Kuva: Lari LievonenUittokauden viimeinen nippulautta on menossa hinaaja Ollin vetämänä pitkin Saimaan selkiä kohti Mikkelin Ristiinaa ja Lappeenrantaa.
Lautta on kauden suurimpia: noin 1 400 nipussa puuta kulkee liki 28 000 kuutiometriä, mikä vastaa 500 puutavara-auton kuormaa.
Kuusitukit hinataan UPM:n vaneritehtaalle Ristiinaan ja mäntykuitupuut UPM:n Kaukaan sellutehtaalle Lappeenrantaan.
Näillä näkymin niput voisivat olla määränpäässä ensi viikon puolivälissä, jos myrskyiltä ja muilta vastoinkäymisiltä vältytään.
”Syksy on ollut tuulinen ja siksi on jouduttu seisomaan parkissa paljon ja kyttäilemään kelejä”, kertoo hinaaja Ollin perämies Ari Ijäs.
Uittokausi on tavallisesti saatu päätökseen marraskuun puoliväliin mennessä. Nyt hinaaja Olli sekä apualukset Karvio ja Heinävesi pääsevät kiinnittymään talveksi Laitaatsalmen telakan rantaan Savonlinnaan vasta joskus itsenäisyyspäivän tienoilla.
Hinauksessa olevat viimeiset uittopuut jäävät tehtaiden vesivarastoihin odottamaan kevään kelirikkoaikaa, kun puuhuolto on tiukimmillaan.
”Kelirikkoaikana uittopuun arvo on korkeimmillaan”, sanoo UPM:n logistiikkapäällikkö Esa Korhonen, joka toimii myös Järvi-Suomen Uittoyhdistyksen uittopäällikkönä.
Ensi kevääseen ja uuteen uittokauteen valmistaudutaan Korhosen mukaan jo kokoamalla kuusitukeista lauttaa Kiteen Puhoksen rantaveteen, mistä hinaaja hakee lautan heti jäiden sulettua huhti–toukokuussa.
Viime keväänä uittoa vaikeutti edeltänyt leuto ja märkä talvi. Kauden alussa ei ollut uimiskykyistä kuitupuuta uitettavaksi.
Tukki kelluu yleensä hyvin, eli sen uimiskyky on hyvä.
Sen sijaan kuitupuun hyvä uiminen edellyttää mieluiten talvikaatoa ja pakkasia, jotka pihkoittavat puun kestämään vettä niin, ettei se uppoa.
Uittopuiden kuivumista terminaaleissa edistävät kevätahavat eli kuivat ja navakat tuulet aurinkoisina päivinä.
Uittomäärä jää tänä vuonna Korhosen mukaan hieman alle 450 000 kuutiometriin, mikä on noin viisi prosenttia viime vuotta vähemmän.
UPM on ainoa metsäyhtiö, joka vielä uittaa puuta.
Runsas kymmenen vuotta sitten nippulautoissa lipui puuta 1,2 miljoonaa kuutiometriä vuosittain.
Stora Enso lopetti uiton vuonna 2010. Metsä Groupilla viimeinen kausi oli 2016.
Uiton hiilijalanjälki on muihin kuljetusmuotoihin verrattuna pieni.
Jos uitossa kuutiometriä kohti kulutettu energia on yksi, niin rautatie- ja aluskuljetuksissa se on kaksi ja autokuljetuksissa kolme.
UPM:n suunnitelmissa on Korhosen mukaan uittaa puuta vuosittain noin 500 000 kuutiometriä. Saman verran kulkee puuta vesitse aluskuljetuksina.
Lauttojen hinauksesta vastaavan Uittopojat Oy:n toimitusjohtaja Reino Nurmi kertoo, että yhtiön kapasiteetti riittäisi suurempaankin uittomäärään.
”Noin 700 000–800 000 kuutiometriin pystyisimme, jos puu tulisi tasaisempana virtana kuin tänä vuonna”, Nurmi viittaa alkukauden odotteluun uittokelpoisen kuitupuun puutteessa.
Uittopojat Oy:n kalustoon kuuluu kaksi hinaajaa Olli ja Tarmo sekä neljä apualusta. Kolmas hinaaja Lauri apualuksineen on kunnostuksen jälkeen valmis käyttöön, jos tarvetta ilmaantuu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
