Sekä Suomenselän että Kainuun metsäpeurakanta on hienoisessa kasvussa – Pohjanmaalla 2 000 eläintä
Arvion mukaan Kainuussa talvehtii parhaillaan hiukan yli 800 metsäpeuraa ja Suomenselän talvehtimisalueella Pohjanmaalla noin 2 000 eläintä.Luonnonvarakeskus Luke on arvioinut sekä Kainuun että Suomenselän metsäpeurat. Arvion mukaan Kainuussa talvehtii parhaillaan hiukan yli 800 metsäpeuraa ja Suomenselän talvehtimisalueella Pohjanmaalla noin 2 000 eläintä.
Kainuussa vuosina 2015–2019 talvehtivan kannan koko on vaihdellut 700–750 metsäpeuran välillä. Suurimmillaan se oli vuonna 2001, jolloin yksilöitä oli arviolta 1700. Kanta taantui nopeasti noin 800 yksilöön vuoteen 2009 mennessä.
Nyt havaittua hienoista peuramäärän kasvua on edeltänyt aallonpohjasta elpynyt vasatuotto. Vasojen osuus Kainuun talvehtivasta peurakannasta on tänä vuonna noin 14 prosenttia, joka on hiukan viime vuosien tavanomaista vasaosuutta suurempi, kertoo tutkija Antti Paasivaara Luken tiedotteessa.
Hienoista kannan kasvua voi osin selittää myös metsäpeurojen liikkuminen Venäjän raja-alueen ja Kainuun talvehtimisalueiden välillä sekä onnistunut eläinten paikantaminen ennen laskentojen aloittamista.
Paasivaaran mukaan erityisesti talvehtimisalueista erillään olevat hirvaslaumat onnistuttiin tällä kertaa havaitsemaan hyvin.
Tämän talven suurimmat peuratiheydet havaittiin Vuosangan ja Hiisijärven välisellä alueella sekä Sotkamon ja Nimisenkankaan välisellä harjualueella.
Huolimatta nykyisestä varovaisesta elpymisestä Kainuun ja Venäjän Karjalan lähialueiden yhteinen metsäpeurakanta on vielä pieni. Kantaa rajoittavat suurpedot, liikenne ja rajallinen määrä sopivia elinympäristöjä. Venäjällä metsäpeurakantaa rajoittaa myös salametsästys.
Suomenselän metsäpeurojen määrä on nyt reilusti suurempi kuin vuonna 2018, jolloin arvioitiin talvehtivan kannan kooksi noin 1 500 metsäpeuraa.
"Suurimmat peuratiheydet tavattiin Kuortaneen, Menkijärven ja Lapuan välisellä alueella, sekä Kauhavan, Voltin ja Kortesjärven välisillä kallioisilla jäkäläkankailla", kertoo Paasivaara.
Myös Kruunupyyn, Kaustisen ja Vetelin alueella talvehti joitain kymmeniä peuroja kuin myös Vimpelin ja Alajärven välisellä alueella. Pohjoisimmat talvehtijat löydettiin Reisjärven ja Sievin välisiltä kankailta.
Sekä Kainuussa että Suomenselällä toteutettiin lentolaskennat peurojen laskemiseksi. Laskenta-alueet määräytyivät esikartoituksen avulla, joka perustui metsäpeurojen GPS-pannoista saatuihin havaintoihin sekä Metsähallitukselta, Riistakeskukselta ja yleisöltä saatuihin havaintoihin.
Luonnonvarakeskus kiittää kaikkia metsäpeurojen havainnointiin osallistuneita.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

