Mikroskooppi kertoo kuusen kasvun
Keväisessä metsässä liikkuja tarkkailee kuusen silmujen puhkeamista, puun kasvukauden alkamisen merkkiä. Silmussa tapahtuu kuitenkin paljon jo ennen silmin havaittavia muutoksia. Tämän kevään silmut kun ovat muodostuneet jo viime kesänä.
Metsäntutkimuslaitoksella (Metla) käynnissä oleva tutkimus tarkastelee kuusen silmunkehitystä ja kuusen vuotuista kasvurytmiä. Mikroskooppi kertoo kevään merkit jo kauan ennen kuin silmä niitä havaitsee.
Tutkijoita kiinnostaa erityisesti kuusen silmujen pakkaskestävyys. Missä vaiheessa silmu on herkimmillään keväisille pakkasille?
Mikroskoopissa kuusen silmussa havaitut, jo edelliskesänä muodostuneet neulasten ja rangan aihiot alkavat kehittyä edelleen varhain keväällä.
”Silmun alkeisverso kehittyy silmusuomujen peitossa, kun ulospäin ei näy vielä mitään”, kertoo erikoistutkija Sirkka Sutinen Metlan Joensuun toimipaikasta.
”Silmun kasvu käynnistyy ja jatkuu keväällä kun lämpösummaa kertyy.”
Talvilevossa kuusen silmu kestää pakkasta hyvin. Kriittinen aika alkaa, kun silmunkehitys on niin pitkällä, että silmun alkeisvarresta on muodostunut vesiyhteys entiseen varteen.
”Pakkasen sietokyky laskee silloin myös vanhoissa neulasissa, koska nämä edellisvuoden neulaset heräävät ruokkimaan uutta silmua. Ne varmistavat uutta kasvua siihen saakka, kunnes uudet neulaset alkavat yhteyttää itse eli silmu on puhjennut ja alkaa uusi vuosikasvu.”
”Isossa kuusessa yhden vuosikasvun menetys ei tuhoa puuta, mutta pienellä taimella edellisen vuosikasvun ja silmun menetys voi olla kohtalokasta”, sanoo vanhempi tutkija Jaana Luoranen.
”Mitä enemmän kehittyvään silmuun virtaa vettä edellisen vuoden varresta, sitä herkempi silmu ja koko taimi on keväiselle pakkaselle.”
Luoranen tutkii Metlan Suonenjoen toimipaikassa kuusentaimien pakkasen sietokykyä erityisesti kylmäaltistukseen soveltuvilla kaapeilla, joissa lämpötila voidaan laskea jopa –60 asteeseen.
”Taimille kerrytetään kokeellisesti kevättä matkivia eriasteisia lämpösummia, jonka jälkeen niitä altistetaan eriasteisille pakkasille. Silmua ja koko tainta tutkitaan ennen ja jälkeen käsittelyn”, Luoranen kertoo ja korostaa, että tutkimuksilla tarkennetaan tietämystä siitä, missä vaiheessa taimitarhoilla taimien suojaaminen pakkaselta on tarpeen.
”Jos kehittyvä silmu tai suuri osa vanhemmista neulasista paleltuu, on pieni kuusentaimi mennyttä.”
SIRPA SUTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
